lauantai 28. elokuuta 2021

Hääkukat ja piparjuuren kukinta

 Meillä on kiirettä pitänyt koko kesän on ollut mökillä paljon yövieraita ja vieraita yleensäkin niin paljon että ei ole koskaan ollut . Ei ole ollut paljon aikaa viettää täällä blogi maailmassa .  Vanhimman pojan häät oli myös ja tein sinne kaikki pöytäkukat . Hääparin pöytäkukka on tässä edessä autoon pakattuna . 


Pienempiä asetelmia oli kymmenen ja myös yksi isompi ruokapöytään . Käytin paljon oman puutarhan antimia pionin lehtiä , kuunliljaa , iiriksen lehtiä , iiriksien siemenkotia  ja parsaa . Leikkovihreät on kaupassa tilattuna todella kalliita joitakin kuitenkin tilasin kukkien lisäksi . 



Tässä koristelut on vielä kesken mutta meidän tuomat kukat on kuitenkin jo pöydissä . Ruokapöydän maljana käytin poikien ja lasten lapsien kastemaljaa . 


Sitten puutarhan kuulumisista minulle uusi kokemus on piparjuuren kukinta . Se kukki meillä ensi kerran ja kukka oli minusta todella kaunis . Ajattelin että mikä estäisi kasvattamasta tätä myös kauniin kukinnan vuoksi . 


Tämä kukinta oli kyllä erittäin kaunis ja olen ottanut tämän kuvan 6.6 . Kukinta kesti minusta kauan ja ajattelin kokeilla kestääkö se maljakossa mutta unohtui kaiken kiireen keskellä  . Onko teistä kukaan kokeillut tätä maljakossa  ❓minulle kun tämä oli eka kerta kun yleensä näin tämän kukassa  . 


Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


50 kommenttia:

  1. Mahtavat asetelmat teitkin. Ja onnea hääparille.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hääpärille ja vanhemmille. Kauniit asetelmat ja fiksua hyödyntää puutarhan antimia koriteluissa.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea niin hääparille kuin vanhemmillekin.
    Kauniit asetelmat.

    VastaaPoista
  4. Onpas upean näköinen juhlapaikka:) Vihreä tekee siitä kauniin ja kukkasi kruunaavat sen!!!

    VastaaPoista
  5. Hei Nila!
    Onpa kauniit kukkakoristeet, onnittelut hääparille. Piparjuuren kukka on oikein kaunis, ei ole kokemusta siitä.
    Oikein hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
  6. Kauniisti valitut ainekset kukka-asetelmiin. On siinä ollut hommma. Onnittelut!
    Piparjuuresta ei minulla ole kokemusta, mutta kukinta näyttää rehevältä. Ulkonäkönsä puolesta olisi kiva yhdistelmä vaasiin muiden kesäkukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Piparjuuren kukinta oli minulle yllätys ja jos ensi vuonna kukkii niin otan maljakkoon.

      Poista
  7. Oi, säkin sait kunnian hoitaa kukkakoristeet. Ihanat asetelmat! Oman pihan kasvien käyttämine säästää pitkän sentin. Onnittelut!

    VastaaPoista
  8. Onnea hääparille ja vanhemmille!
    Upeat kukka-asetelmat. Vihreävalkoinen väri juhlahuoneessa näyttää todella tyylikkäältä ja rauhalliselta.
    Enpä ole aiemmin nähnyt piparjuuren kukkaa. Kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Piparjuuren kukinta oli minulle yllätys ja kaunis oli katsella.

      Poista
  9. Lämpimät onnittelut hääparille ja vanhemmille. Hienoa, että jaksoit tehdä kukka-asetelmat ja löysit puutarhasta tarpeita niihin.
    Kiva nähdä piparjuuren kukkivan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Juu minulle ihan uusi kokemus tämä kukinta.

      Poista
  10. Så underbart vacker pepparroten är - ljuvliga blommor!
    Ha en fin dag :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi 🤗❤

      Poista
  11. Oletpa taitava tekemään kukka-asetelmia! Onnea uudelle avioparille. Tuo piparjuuren kukinta on todellakin kaunis ja sopii hyvin hääasetelmiin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Seesteinen tunnelma hääpaikalla. Onnea kaikille kovasti :) Vastuullinen tehtäväsi juhlien onnistumisessa onnistui hyvin :)

    VastaaPoista
  13. Todella kaunis kukka-asetelma💚Ja paljon onnea teille pojan häiden johdosta.Hieno myös tuo piparjuuren kukka. Kaunista elokuun loppua sinulle

    VastaaPoista
  14. Iloista juhlatunnelmaa ja kauniit asetelmat.

    VastaaPoista
  15. Oi miten upeat hääjuhlat❤..Onnea paljon 🥰
    Ja kauniit asetelmat olet tehnyt oman maan kukkasista,kerrassaan ihanat🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Osa on kuitenkin ostettu.

      Poista
  16. Elegantti koristelu, ja todella kauniit kukka-asetelmat. Olet sinä aikamoinen mestari!

    VastaaPoista
  17. Kyllä on kauniit asetelmat! Onnea pojalle ja hänen rakkaalleen <3

    VastaaPoista
  18. Paljon Onnea!
    Upeat on juhlahuoneen koristelut. Juhlava!

    VastaaPoista
  19. Varmasti mieluinen toimeksianto sinulle 😍 tuo kukkahomma.
    Onnea hääparille, sekä vanhemmille!

    VastaaPoista
  20. Onnea hääparille ja vanhemmille! Kaunis kokonaisuus, värisävyt sopivat hienosti juhlakoristeluun. Onnistuneet asetelmat ja varmasti kaikinpuolin ihanat juhlat!

    VastaaPoista
  21. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ heillä oli limenvihreä, musta ja valkoinen teema joten tein asetelmat sen mukaan.

    VastaaPoista
  22. Oih, kertakaikkisen upeat asetelmat häihin ja miten upeaa loihtia niitä omasta puutarhasta - huikeaa!! Onnea ja rakkautta tulevaan!!
    Mulla kukkii ylirehevöitynyt basilika oikein komeasti - sitä ei raski edes pois heittää!
    Iloa ja valoa syksyysi!

    VastaaPoista
  23. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista
  24. Ooh, on kyllä kauniit astelmat! Paljo onnea teille!

    VastaaPoista
  25. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista