maanantai 18. lokakuuta 2021

Päivänliljat

 

Päivänliljoja minulla on runsaasti ja olenkin kehunut niitä jo aiemminkin . Minulla on niitä erivärisiä , keltaisiakin on useampaa värisävyä. Niitä oli täällä jo silloin kun tämän paikan ostimme ja sitten olen itse ostanut niitä lisää vuosien varrella . Olen yrittänyt siirrellä niitä vähän ryhmiin ja siinä missä toiset lopettelee....... 


toiset aloittelee . Kesäkuun alusta elokuuta loppuun riittää kukintaa.  Tänä vuonna ei kaikki tosin kukkinut ollenkaan jostain syystä tämä oli kyllä siinä mielessä yllättävää koska sitä ne eivät ole koskaan ennen tehneet . Nämä pysyvät itsestään pystyssä, ovat terveitä ja saavat myös kohtalaisen syysvärin , muutamia hyviä puolia mainitakseni . 


















Olen yrittänyt myös istuttaa niitä vähän sävyttäin mutta siinä aina onnistumatta kuitenkaan .
Mutta siirrot jatkuu varmasti ensisyksynä viimeistään . Minä olen ottanut tänä vuonna todella vähän kuvia ( en ymmärrä miksi ❓)joten joudun lainaamaan aiempia kuvia myös kukinnan puutteen vuoksi . Näistä lilansävyisistä pidän erityisesti  niitä minulla on vaaleampaan ja tummempaa . 









 





Oletteko te ihastunut päivänliljoihin ❓❤

Minä olen ollut niin työntäyteinen että en ole kerkinyt kunnolla päivittämään plogia ja vastaamaan heti kommentteihin mutta yritän mahdollisimman pian taas palata "ruotiin"  
Vietimme muutamia päiviä myös anopin luona Pohjois -Karjalassa häntä auttamassa syksyn puuhissa ja muutossa taas talveksi kaupunkiin . Koti pihalla on ollut myös suuret muutokset käynnissä ja laitankin tässä piakkoin myös sieltä kuulumiset . 


Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




28 kommenttia:

  1. Onpas kaunis punainen ja lilanvärinen päivänlilja. Minä ostin kolme vuotta sitten ekat päivänliljat ja olen ihastunut niihin. Nyt on tullut hankittua lisää aina kun löydän sellaisen jota ei vielä ole. Osa päivänliljoista ei kukkinut minullakaan ,liekö ollut liian lämmintä. Eivät kyllä kärsineet kuivuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivänliljoja on todella monia värejä ja eri sävyjä kuten keltaista on monia erilaisia. Kukinnan puute on kyllä vähän outoa mutta toivottavasti kukkivat ensi vuonna.

      Poista
  2. Hei Nila!
    Minun puutarhasta löytyy keltainen, varmaan sama joka on sinulla ensimmäisessä kuvassa. On ollut muutama toinenkin, mutta ne on kadonnut. Oletko ostanut tuon ihanan värisen Lupiinin tai oletko ostanut siemeniä? Olen pitkään semmoista etsinyt.
    Terveisin /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keltainen oli myös täällä kun tämän mökkipaikan ostimme ja on kyllä kestävä.
      Lupiinin olen kasvattanut siemenistä.

      Poista
  3. Komeita ovat. Kyllä täällä blogimaailmassa kerkeää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , juu kun tilanne rauhoittuu näiden syyspuuhien osalta niin kerkiää taas paremmin.

      Poista
  4. Minäkin tykkään kovasti päivänliljoista! Minulla on muuysmia samoja kuin sinulla. Tuollaisen vaalean liilan kyllä meinaan hommata - miten okenkin aina luullut, että päivänliljat ovat aina keltaisia, oransseja tai kirkkaanpunaisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä liilat olen ostanut Týristä kukkamessuilta muutamia vuosia sitten. Kyllä päivänliljoja on monia eri värejä.

      Poista
  5. Todella ihania ja mikä värien paljous. Olen hävittänyt liljat omasta pihasta koska ne kukkivat vain hetken, ja pyrkinyt suosimaan pitkään kukkivia lajeja. Hui, meillä tänä aamuna pakkasaste... tästä se alkaa. Mukavaa tätä viikkoa 🌸🌺🌸 Onneksi on kesäkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on mitä valita värien suhteen.
      Pakkasta oli meilläkin ja nyt sataa vettä.

      Poista
  6. Mulla on puutarhassa vain kelta- ja rusopäivänliljaa. Kumpaakaan en ole itse hankkinut, vaan olivat täällä jo muuttaessamme. Molemmilla siis ikää yli 20 vuotta. Rusopäivänlilja on ollut jo vuosia taantumaan päin, ja se pitäisikin istuttaa uusiksi kiireemmän vilkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaksi on ollut ja on vielä monenkin puutarhassa. Täällä oli myös molempia kun tämän paikan ostimme ja kasvavat vieläkin rehevinä. Harva kasvi yltää tällaisiin ikälukemiin. Hienoa kun sinullakin löytyy ja ikää on.

      Poista
  7. Ihana kokoelma päivänliljoja ja minultakin niitä löytyy puutarhasta useita. Minulla on myös tuo keltakukkainen ’Stella de Oro’ ja tykkään siitä tosi paljon. Päivänliljat ovat kiitollisia kasvatettavia ja kukinnan alettua siitä saa nauttia tosi pitkään.
    Mukavaa syksyn jatkoa sinne teille. 🍃🌿🍃😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ❤
      Päivänliljat on kiitollisia kasvatettavia ja herättelin tässä vähän kesän kukintaa.
      Kiitos mukavaa syksyn jatkoa myös sinne.

      Poista
  8. Kiva katsoa kukkakuvia tähän aikaan syksystä, kun pihalla ei enää montaa kukkaa ole. Kiitos.
    Ihana lilja valikoima sinulla. Hieno ajatus tuo ryhmitellä niitä kukinnan mukaan. Vaikka senhän sinä muutenkin osaat.
    Meillä on vain kelta- ja oranssisävyisiä päivänliljoja.
    Mahtava viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä ajattelin että piristän itseäni tällä postauksella mutta mukavaa jos näitä oli kiva katsella. Päivänliljat menevät päivitykseen ensi vuonna joten tein vähän suunnitelmia kuvien perusteella.
      Kiitos mukavaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  9. Upeita kukkakuvia, aivan ihanaa väri-iloittelua niissä:) Ja muutenkin niin vehreän näköistä kesällä puutarhassasi. Kaunista viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kaunista ei täällä tällähetkellä ole mutta toivotaan parempaa.
      Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  10. Tuo on ihanaa, kun kukkaloistoa riittää pitkin kesää. Nuo ovat tosi kauniita kaikki ja kiva seurata, kun niitä avautuu vähitellen sinne sun tänne. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaloistoa riittää pitkään.
      Kiitos sinulle ja hyvää loppuviikkoa

      Poista
  11. Tykkään päivänliljoista. Niissä on niin kiva, hieman "heinämäinen" lehdistö, joten kukinnan jälkeenkin näyttää kivalle.

    VastaaPoista
  12. Juurikin näin ne on kauniita vaikka lehdistöllään ja myöskin mukava syysväritys.

    VastaaPoista
  13. Paljon on siulla päivänlljoja. Kauniita ovat! Muutama on miullakin, ahkeria kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onhan niitä kertynyt ja mukavia kasvatettavia ovat.

      Poista
  14. Sinulla onkin valtavan runsas kokoelma päivänliljoja, ne ovat oikein kauniita. Kuvistasi näkyy, että ne sopivat tosi hyvin vihreiden havujen eteen - hyvä idea. Vihreä onkin hyvä tausta todella monelle kukkivalle kukalle. Pitää hiljalleen kartuttaa itselle lisää näitä.

    VastaaPoista
  15. Tässä ei tainnut olla edes kaikki kuvattuna. Havut on moneen paikkaan hyviä ja näin talvea kohti niiden ihanuus korostuu.

    VastaaPoista