keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Isompia siirtoja .

 Meillä vappu meni osittain sairastaessa  . Miehellä oli viikko vapaata ja saatiinkiin jotain aikaiseksi mökillä lähinnä ulkona sairasteluista huolimatta  .Jälleen lähti tästä sivupenkistä perennoja yksi kuusi ja pesäkuusi  . Nyt ei jää  kovinkaan paljon enää siirrettävää .  Tuo kauimmainen tuija jää paikoilleen ja sen ympärillä olevat alueet  . Etualan tuijaa emme voi nyt taaskaan siirtää sinne kerkisi lintu tehdä pesän jälleen kerran  . Sen ympäristössä on vielä tarhakylmänkukka pehkoja ja paljon sen uusia alkuja siirrettäväksi  .


Näistä kolmesta pehkosta  yritän siirtää ainakin yhden kukinnan jälkeen syksymmällä muualle  hyvin on siirrot ennenkin onnistuneet  . Tuijan takana on myös ohatan laukkaa ja heti kun siitä näkyy jotain yritän saada sen myös siirrettyä  . 


Tämän tuijan ympäristö on syksyllä tehty uudestaan  siihen on ympärille istutettu iiriksiä ja kurjenmiekkoja  . Etualalle istutin ne kaksi jouluruusua ja nyt löysin vielä yhden kaveriksi  olisi tarkoitus ottaa näkyvä  pressu pois ja jatkaa jouluruusuilla  se alue .

Iiriksiä ja jouluruusuille alue . 





Mutta nyt niihin isompiin siirtoihin kuusen olemme jo vieneet puutarhan kulmaan ja näkyykin jo istutettuna naapurin rajalle reilusti omalle puolelle vaalenpunaisen kastelukannun takana  . Ja seuraavaksi nousi maasta pesäkuusi  . Kulmassa oli istutettu jo kaksi marjakuusta ja niiden paikat myös vaihtui  ja siellä
olevista kahdesta pensasmustikasta yksi siirtyi nyt muualle sekin tosin väliaikaiseen paikkaan . Kulmaus on vielä kesken maanpinnan katan sanoma lehdillä ja päälle lakanakangasta ja viimeiseksi karike ja kanttaus  . Kulmauksesta löytyy myös pari atsaleaa yksi heitti henkensä huonoissa oloissa  yksi alppiruusu myös löytyy  . Esittelen paikan kun se on valmis  .


Tässä kahdessa pikkulavassa edessä on etummaisessa perennoja ja toisessa se pensasmustikka  . Nämä eivät jää tähän mutta olihan mustikalle saatava joku väliaikainen paikka jälleen . Perennat siirtyy heti kun on nousseet sen verran pinnalle  .
Minä olen saanut nämä pensasmustikat ja enhän minä voi kieltäytyä näin hyvistä puskista  . Toinen on vielä siellä kulmassa ja siirtyy tarvittaessa tai kun paikka on löytynyt toivottavasti ensi vuonna viimeistään  . Lisää isoja muutoksia on ensi vuonna tulossa tähän alueeseen  . Lavojen oikealla puolella on vadelma ja tämä väli käy nyt ahtaaksi kauluksiin nähden . Kaulukset siirtyykin vasemmalle mutta katsotaan että miten  ?


Mutta tällaista tällä kertaa  .


38 kommenttia:

  1. Olette te sitten ahkeria vaikka olette olleet sairaana.
    Odotan niin puutarhanne upeaa kesän kukkaloistoa.
    Meiltä lähti neljä isoa norjanangervo puskaa syksyllä, niiden tilalle suunnittelen joitain
    havupuita. Piha täällä osittain niin märkä vielä. Aurinko paistelee
    niin kuivuukin, pääsee sitten kunnolla puutarha hommiin.
    Kaikkea hyvää toukokuun alkuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ahkeruudesta en tiedä ja sairas olen kyllä vieläkin .
      Havut on siitä ihania että ovat ikivihreitä .
      Toivottavasti ilmat hieman edes lämpenisi niin pääsisi paremmin hommiin käsiksi ja tietysti pitäisi olla myös poutaa välillä .
      Kiitos kuin myös sinne .

      Poista
  2. Tuon kokoisissa puskissa onkin punnertamista!

    VastaaPoista
  3. Juu pitää yrittää vielä kun jaksaa ja sitten vaan pienempiä juttuja enää .

    VastaaPoista
  4. Meilläkin taitaa olla tuijassa linnunpesä; epäilen västäräkkiä sen haltijaksi. En tosin ole selvittänyt pesivätkö västäräkit noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me emme ole varmoja mikä meidän tuijassa pesii mutta sama lintu kuin viime vuonna .

      Poista
  5. Onpas siellä tulossa muutoksia 😊
    En tiedä muuttuuko sää ennuste tässä vielä, mutta oletettavasti reilun viikon päästä pitäisi sään kääntyä lämpöisemmäksi 🙂 sitä odotellessa tässä sitten 😅🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoksia jälleen osa mökillä tehtiin aikoinaan nopeasti ja nyt kun tahti on hidastunut ja on aikaa hieman ajatella tarkemmin niin huomaa muutoksien tarpeet .
      Toivottavasti lämpenee edes hieman ja poutautuu .

      Poista
  6. Paljon olette jo saaneet aikaiseksi siellä. Hyvä tulee kunhan kevät/kesä edistyy. Meilläkin on puuhailtu. Mökillä suunnittelemme kasvarin siirtoa lavakauluksien paikalle. Ja sitten pitää keksiä uusi paikka lavakauluksille. Ei lopu hommat kun näitä siirtelemisiä tekee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt pitää yrittää kun vielä jaksaa . Näinhän tämä menee kun siirrät yhtä se poikii taas toisen pakollisen siirron jne.....

      Poista
  7. Johan on riittänyt kaivamista ja kärräämistä. Toivottavasti isot puut kotiutuvat uusiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin taas sinun kommenttisi roskapostista ?🤔 .
      Olihan se iso urakka kaivajalle minä vaan katselin vierestä mutta yhdessä me istutettiin ne oli hieman hankalaa tehdä sitä yksin kun olivat niin isoja .
      Toivottavasti ei työ ollut turhaa .

      Poista
  8. Olettepa olleet ahkeria sairastelusta huolimatta. Kiva nähdä muutosten jälkeinen lopputulos.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miehellä oli vähän yli viikko lomaa joten jotain sentään . Lopputulos on joka tapauksessa parempi kuin entinen kaaos .
      Kiitos kuin myös sinne .

      Poista
  9. Nyt onkin ollut hyvä siirtosää, kun sadetta ja kosteutta on ollut tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli hyvä juttu että saatiin nämä isommat siirrot tehtyä pienempiä tulee varmasti vielä useita ympäri pihaa. Kalkituksen sain tehtyä jo aiemmin ja nyt pitäisi saada lannoitukset maahan kun mennään mökille ja jos on parempi olo ..Sain vielä oksennus ja ripuli taudin jälkeen flunssan että silleen .

      Poista
  10. Ohotanlaukka kestää hyvin siirtämistä ja jakamista, minulla kasvaa sitä kahdessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ohatanlaukka on todella kiva .Se on kasvanut huonossa paikassa jo vuosia ja olen ajatellut sen jo monta kertaa siirtää mutta ei . Pitää minunkin laittaa sitä ainakin pariin eri paikkaan .

      Poista
  11. Isoja siirtoja olette tehneet. Täällä ainakin vesisade on ollut nyt runsasta, ei paljon ole tarvinnut uusia siirtoja kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mielessä kyllä hyvään aikaan siirrettiin että kastella ei ole tarvinut ja kun on kyseessä näinkin kookkaat havut niin viileämmät ilmatkaan ei ole haitaksi .

      Poista
  12. Varmaan ihanaa suunnitella ja toteuttaa haaveitaan :) Vielä kun on kaveri apuna. Meillä ei ole pihapuuhastelijoita kaveriksi asti, jos ei ole joku erikoisempi juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me molemmat pidämme näistä puuhista .

      Poista
  13. Hei Nila!
    Varmaan saa vähän tehdä töitä että saa noin isot puut siirrettyä. Minulla pitää korjata muutama istutuskaulus, sain vasta tänään siemenet maahan. Salaatti on kasvanut kasvihuoneessa ja sai muuttaa ulos. Sinulla on iso istutuspaikka.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä lähinnä pomotin ja katselin sujuvasti sivummalla kun mies kaivoi . Minä en ole saanut muuta istutettua lavoihin kuin yhteen perunaa . Suuria on nämä minun istutus alueet ehkä kohta jo liiankin .

      Poista
  14. Isoja kasveja ootta siirrelleet. Sopiva ajankohta nyt sattukin. Räksäkö pesän tuijaan tek!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isojahan nämä jo olivat toivottavasti juurtuvat hyvin ilmat oli sopivia siirto puuhiin .
      Räksä se ei ole mutta emme tiedä mikä se on?

      Poista
  15. Vähä kerrallaan tulee tuloksia ☘️ Kottikärryt on mainio keksintö.
    Paranemista! Älähän rehki liikaa. ♥

    VastaaPoista
  16. Nyt piti nämä kuitenkin ottaa ylös minä katselin sujuvasti vieressä . Olemme ottaneet tästä penkistä jo muutaman vuoden näitä pois kun tähän tulee se perkola ja kesäkeittiö että kiirettä ei ole pidetty .

    VastaaPoista
  17. Oletpa ollut puuhakas, mutta kyllähän kevät saa puutarhaintoilijan "kasvihormonit" hyrräämään 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suurimman osan teki mies minä sävelsin jotain mukana .

      Poista
  18. Isompia siirtoja puuhailtu, tuleepa kerralla valmiin näköistä kun uudessa paikassa on jo heti hyvän kokoinen puska. Toivottavasti pian terveenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu alueella on nyt kaikki vähän isompia havuja toivottavasti juurtuvat .
      Kiitos vielä tässä kamppaillaan .

      Poista
  19. Onpa teillä ollut urakkaa isojen kasvien siirtämisessä. Onneksi on ollut kosteaa ja viileää, niin juurtuminen pääsee hyvään vauhtiin. Voisikohan sen linnun valtaaman tuijan siirtää alkusyksyllä kun pesä on tyhjentynyt? Kevätsiirto ei taida onnistua, jos lintu ehtii aina aloittamaan pesänrakennuksen kuin routa on edes sulanut. Mukava jouluruusunurkkaus sinne on jo alkanut syntyä. Kivan näköinen jouluruusu jo kukassa, minullakin tuo vanhin vaaleajouluruusu tekee kellertävämmät kukat kuin toinen, joka on aina puhtaanvalkea. Kummasti nuo siirtämiset saavat isojakin ketjureaktioita aikaan. Ei lopu työ kesken puutarhassa :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Onneksi mies teki raskaimmat työt minä olen hieman sairas vieläkin . Juu pitää miettiä sitä tuijan siirtoa koska sen toteuttaa .
    Olin todella iloinen kun jouluruusut vihdoin oli näin hyvässä hapessa monenko siirron jälkeen ? Uskalsin tosiaan ostaa jopa siihen yhden lisää .
    Kun siirrät yhden pitää siirtää senjälkeen vaikka mitä . Mutta olen tyytyväinen kun nämä siirrot on vihdoin kuitenkin loppusuoralla tästä penkistä . Saadaan ainakin melkein kokonaan se pressutettua .
    Kiitos kuin myös sinne .

    VastaaPoista
  21. N o W A U !!!! Ompa todella ollut kottikärryille ja hauiksille hommia sairasteluista huolimatta!!
    Ihailen keväistä energisyyttä.... itsellä tuntuu olevan parhaillaan joku energiakato...
    Iloista ja tervettä viikonloppua toivotellen!

    VastaaPoista