torstai 7. heinäkuuta 2022

Pionien kukintaa

 Nyt ollaan saatu ihailla pionien kukinnan runsaudesta . Ensimmäisenä avautuivat tillipioni ja kuolanpuoni 13. 6 on tämä kuva otettu sitten oli hetken tauko ennenkuin muut alkoivat kukkia ja senjälkeen niitä on riittänyt . Mutta nuppujen ihailua on kuitenkin ollut ja se on osa pionien kauneutta .  









Tässä niitä riittää 32 kpl verran ja kaksi on niistä kukkinut . 









Tässä kymmenen pionin penkissä on jostain tullut ilmeisesti jotain kärhöä se näkyy ylemmän ja alemman pionien kukinnossa sitä on myös keijunkukinnoissa  .  Huomasin sen jo viime vuonna mutta en muistanut poistaa . Mikä se on lajiaan tai väriltään en tiedä koska ei ole  kukkinut . Harmittaa kun se kietoutuu joka paikkaan voisi olla jossain muualla mutta kukkien väri olisi kiva tietää . 






Jostain syystä toisessa penkissä kaksi puskaa ei myöskään tehnyt nuppuja lainkaan ja yhdestä syötiin sen ainoat kaksi nuppua joten niiden kauneus jäi näkemättä . Näissä on useampia samoja lajikkeita koska saadessani en tiennyt kukkien väriä tai lajikkeita . Harjateräs tuet on pitänyt hyvin pionien kukinnan kuosissa mutta tosin vettä ei ole tullut kuin vähän . 
















Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


38 kommenttia:

  1. Sinulla on pioni poikineen! Komean näköistä, kun kukkii paljon samaan aikaan.

    VastaaPoista
  2. Hei Nila!
    Ihania pioneja sinulla. Minulla ei ole kuin muutama kukka jäljellä, Yleensä sade ottaa ne viimeiset, niin myös tänä vuonna. Minulla on kaksi Sarah Bernhardt pionia, toinen kukki ihanasti niinkuin yleensä, mutta toinen antoi vain muutaman kukan, vaikutti että nuput kuivui pois. Ihan metrin toisestaan ne on tuolla kukkapenkissä, joten samanlaiset olot.
    Kauniita on.
    Terveisin /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minullakin kuivui joitakin nuppuja mutta onneksi niitä riittää vieläkin.

      Poista
  3. Sullon kyllä mahtava määrä pioonia. Harvoon näköö tuallaasia näkymiä. Onneksi sait nauttia kukinnasta iliman sateeta. Täälä kerkes just näkemähän komiimman kukinnan ennenku sateet pilas kaikki.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kukintaa riittää vieläkin ja nyt on hyvät tuet monilla. Sateita meillä on tullut vain vähän ja pionit eivät siitä ole kärsineet.

    VastaaPoista
  5. Ihanat pionit, komeaa kukintaa.

    VastaaPoista
  6. Teillä on niin paljon pioneja, että on suostaan kukkameri! Tillipioni on näköjään osuva nimi. Minulle tutuin väri on tuo tumma ja vaalea punainen. Niitä oli lapsuudenkodissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneja on yhteensä 35 kpl ja kukinta sen kun jatkuu . Lapsuuden muistot on kyllä Ihania .👏

      Poista
  7. Voi valtava mikä määrä pioneja 😍
    Ihana näky ja mikä tuoksu!

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus mitä kuvia🌸
    Kerrassaan kaunista katseltavaa kiitos!
    Pioni on kesän upeimmista kukista,hurmaavalla tuoksullaan ja muhkealla kukallaan🌸
    Nauti kukkien loisteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt tuli illalla ja yöllä vettä hieman kärsivät sateesta mutta vielä on kukintaa.

      Poista
  9. Ihan mahtavaa kukkaloistoa kuvissa! Mitä se sitten oikeasti luonnossa onkaan:)

    VastaaPoista
  10. Teillä on valtavasti pioneja. Wow! Näyttäviä. Meillä on vain yksi ryhmä, se on jo kukkinut. Hyvin sanot kun toteat että nuppujen ihailu on osa tätä ihanuutta. 🌸 Sillä saa lyhyen elämyksen pidemmäksi. Ihanaa aurinkoista tätä päivää.. ja puutarhurille toivotan myös sadetta. Kyllä sitä saa nyt odotella. Täällä ei ole satanut aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuput on tosiaan todella suloisia ja sadetta saatiin reilusti illalla ja yöllä . Pionit nuokkuvat osittain mutta vielä kukintaa riittää .

      Poista
  11. Näyttää komealta kun on noin paljon pioneja kukassa yhtä aikaa. Tuttu näky nuoruudesta, kun äidin pionimailla vartuin :) Meillä pionit retkottavat mikä minnekin kun on taas satanut melkein joka päivä vettä.
    Olisin erittäin tyytyväinen, jos saisin jonkun kasvin mukana kärhön salamatkustajana. Jos se on jotain alppikärhöä, niin se kannattaa kyllä siirtää johonkin muualle ennen kuin paketoi koko penkin alleen. Loistokärhölle voit tehdä tuen sinne pionien väliin, niin saat sitten kukintaa samaan kohtaan myös loppukesälle eikä kärhön tarvitse kiipeillä pionien päällä. Kuvasta ei ihan saa täyttä varmuutta, kumpaa on, mutta jos käyt varovasti kaivelemassa sen tyveltä, niin saat helposti selvyyden asiasta. Loisto- ja viinikärhöillä nimittäin on keltaiset, paksut juuret ja alppikärhöillä tummat ja ohuet.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää kaivaa se ylös kun pionit on kukkinut. Hienoa tämä juurien väriero enpä tiennyt tätä ennen, kiitos.
      Kiitos mukavaa alkanutta viikkoa on ollut taas härpäkkää yritän tänään vastavierailuja tehdä.

      Poista
  12. Mahtavan upeat värit noilla pioneilla, se on kyllä niin kaunis kukka:) Kaunista viikonloppua NIla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos yhteensä minulla on 35 pionia kolme on muualla puutarhan puolella.

      Poista
  14. Pionit ovat yksiä suosikkikukkiani. Rakastan erityisesti noita pionilajikkeita, joissa kukka on kerroksellinen. Kaunista alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin on minunkin suosikkeja kerroksilliset tosin varisee nopeasti kun saavat vettä ja taipuvat myös.
      Kiitos hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  15. Kyllä on upea puutarha, sen kun kaunistuu vain, ihailen kukkaloistoasi.

    VastaaPoista
  16. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  17. Kiitos sinulle sanoistasi ❤️

    VastaaPoista