perjantai 14. kesäkuuta 2024

Karhunlaukan kukintaa ja siemenestä kasvatus pohdiskelua .

 

Rinteessä kukkii taas uutta kukkaa nyt on rikot vuorossa  tämä jo kertaalleen esitelty .



Tätä isompaa on minulla kahdessakin paikassa  .


Hopeahärkki aloittelee vasta kukintaa se on kyllä kiitollinen kasvi melkein mihin vaan  .


Kultakaari kukkii ison rikon vieressä.  Tämän rikon kukintaa saadaan vielä odottaa  hetki .


Siirryttiin sitten toiseen penkkiin missä kurjenmiekat aloittelee kukintaa.  Näitä siirtelin edellisenä vuonna ja jättivätkin viime vuonna sitten väliin  . Nyt onkin jännää että mitä värejä nousee  . Varmaan joudun jotain siirtämään muualle.  En halua niin sekavia värejä keskenään. Se oli syy myös siirtoon mutta todella hankala oli ihan kuvien perusteella siirrot tehdä mutta nämä tummat sain kivasti kuitenkin samaan kasaan .






Ensimmäinen pioni aukoilee kukkiaan kummallista näiden pionien kanssa tässä rivissä yksi pioni kymmenestä on jäänyt todella matalaksi  viime vuonna se oli ihan samankokoinen kuin nämä muutkin ja kukki komeasti  . Toisessa penkissä missä on pioneja yksi oli viime vuonna jo pienentynyt puolet koostaan ja nyt nousi hädin tuskin ylös . Nyt ajattelinkin nostaa sen ruukkuun ja talvettaa sen kellarisssa  . Yksi toinen pioni samassa penkissä on hävinnyt kokonaan talven aikana . Sääli tämä toinen oli vanhasta puutarhasta saatu alku .



Keskuspenkin karhun laukka on kehittänyt erittäin runsaasti siemeniä hyvän kukinnan seurauksena nämä kaksi on kasvanut tässä penkissä tänä vuonna muhkeaksi  . Kasvusto ympärillä on tiheää angervo kasvustoa ei taida siemenet tavoittaa paljasta maata kunnolla  . Kun osaisin katsoa milloin tämän siemenet on kypsiä voisi kokeilla kerätä myös näitä ja istuttaa johonkin uuteen paikkaan. Minulla on jo kahdessa muussakin näitä kasvamassa mutta ei oikein ole hyvässä kasvussa . Onneksi en siirtänyt näitä kasvustoja vaikka mielessä on käynyt  .


Täällä rikkojen seassa huomaa muutamia karhunlaukan lehtiä . Tuolla takana rinteessä voisi olla hyvä kokeilu kohde maa  . Tämä penkki kuten jo kirjoitin aiemmin on lähellä kolmea koivua joten ei ilmeisesti laukalle ihan parasta maastoa . Rikot on pärjännyt yllättävän hyvin kuitenkin ,olen joskus antanut näille vettä ja nyt taivaalta on tullut voi sanoa joka päivä  .


No se jää nähtäväksi miten kokeilu edistyy  . Jos kylväisi ruukkuun siemenet ja veisi kellariin talveksi? 🤔 . Onko teillä kokemuksia karhunlaukan kasvatuksesta etenkin siemenestä . Kyllä nämäkin tässä on jonkinverran itse lisääntynyt  . Yhtään en muista onko näistä mikään minun osto  siemenestä kasvatettuja joskus olen sitäkin tehnyt . Ostanut olen myös sipuleita .


Lumipalloheisiä meillä on useita ne olen tuonut anoppilasta aika pieninä alkuina ne tuntuvat viihtyvän erittäin hyvin . Tänä vuonna kukinta oli runsasta juuri silloin kun täällä oli rankka sateet  . Kukkapallerot täyttyivät vedestä ja ohuenpia oksia kaartui maahan asti  .Sitten kovan tuulen mukana kukat varisivat maahan . Tässä alla on iso pallohortensia mikä kärsi jonkinverran talvesta . Olen poistanut siitä jo varmaan seitsämän alkua neljä olen antanut pois . Olen kolme istuttanut muualle .Vielä siinä on pois annettavaa . Tähän alle olen alkanut istuttamaan jo jouluruusuja ja rotkolemmikkiä . Muutoksen tuulet puhaltavat tässäkin nurkassa . 



Mutta tällaista tällä kertaa. 






20 kommenttia:

  1. Kultakaari on uusi tuttavuus ja kaunis sellainen onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuin pienois kopio isosta puusta kultasateesta . Kiva pikku kasvi ..

      Poista
  2. Oi taas mitä ihanuuksia, että Hopeahärkki olis helppo kukka mihin vaan?...minulla se ei menesty useista yrityksistä huolimatta! -( Lumipalloheisi on upea ilmestys kukkiessaan ja jos puutarhassa on iitä monta niin mikä näky! Minä heivasin omani pois muutama vuosi takaperin kun koko pensas täyttyi kirvoista. Kukkaisaa juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini no oletpa sinä kun härkki ei sinulla viihdy 🤔😄 .
      Lumipalloheisien juurelle laitan syksyllä ja keväällä tuhkaa luin jostain että estäisi kirjat. Minulla on ollut kerran ennen tuhkan levityksiä .
      Kiitos samoin sinulle .

      Poista
  3. Meilläkin lumipalloheidet viihtyvät - onneksi - sillä tykkään niistä tosi paljon. Rikot ovat kivoja perennoja ja on hauska löytää niille paikka, missä niiden kukinta tulee kauniilla tavalla nähdyksi. Sinulla on niin paljon kivoja kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheidet kyllä tuntuu viihtyvän hyvin ja kukinta oli tänä vuonna todella runsasta.
      Kiitos sinulle .

      Poista
  4. Tarkoituksella kylvetyt karhunlaukat eivät ole koskaan onnistuneet, mutta edellisessä paikassaan tekivät itse siementaimia, eikä ne olleet yllätys lähelläkään emotaimia. Lehdistä tunnistin karhunlaukaksi. Tykkään tuosta rikosta todella paljon, sitä on minullakin nyt kiva kasvusto, kaikki lähteneet yhdestä taimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukkaa olisi kiva saada lisää nyt todella kokeilen omista siemenistä ruukkuun saa nähdä miten käy . Kylvään heti siemenet kun on kypsiä .
      Rikko on kiva myös kukkimattomana .jostain pienestä alusta se minunkin on alkanut .

      Poista
  5. Kultakaari it is a very beautiful plant.
    I love the others too,
    you have such a variety of plants!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kukkia ja lehtimuotoja, hyvät polut kulkemiseen.
    Meillläkin on hopeahärkkiä, olen siihen ihastunut. 💚
    Kultakaari olisi kiva saada. Uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos polut kaipaisi kohentamista niinkuin minäkin 😄 .
      Hopeahärkki on kyllä kiitollinen kasvi ja Kultakaari on kiva.

      Poista
  7. Kultakaari on minulle uusi tuttavuus. Ihanat kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultakaari on ollut ensin koti pihassa ja nyt täällä jo monta vuotta .

      Poista
  8. Ihania kuvia puutarhastasi! Minä olen yrittänyt saada karhunlaukkaa kasvatetuksi siemenestä, mutta en toistaiseksi ole siinä onnistunut. Tuo sinun miettimä keinosi voisi mahdollisesti olla toimiva. Itse olen kokeillut hankikylvönä ja minigrippussissa jääkaapissa. Toistaiseksi ei ole tullut tulosta. Ehkä siementen laitto multaan heti tuoreeltaan voisi toimia paremmin 🤔

    VastaaPoista
  9. Kiitos näin minäkin pähkäilin tuoreet siemenet ja heti kypsinä multaan .

    VastaaPoista