torstai 20. kesäkuuta 2024

Parsaa ja pioneja

 

Parsaa olemme kasvattaneet jo varmaan kymmenen vuotta  . Tänä vuonna emme pakastaneet mitään emmekä tehneet piirakkaa tai muuta sellaista olemme syöneet kaikki  . Ja se kaikki tarkoittaa noin 150 kpl ja vähän yli . Olemme myös antaneet muutaman nipun pois  . Parsa säilyy myös hyvin jääkaapissa .  Pesen ja katkaisen varret siitä kohtaa mistä ne katkeaa itsestään taivuttaessa  . Kostutan talouspaperin ja käärin parsat niihin sillä lailla että nuput peittyvät . Kääräsen ne vielä muovipussiin  .


Parsaa voi käyttää monin tavoin ruuaksi aina juhannukseen saakka  . Pidimme noin viikon tauon näiden korjaamisessa kun jo hieman kyllästytti mutta nyt ajattelimme juhannukseksi ottaa muutaman varren vielä ja senjälkeen kasvusto saa vahvistua . Tämä on lempiohjeen  mukaan valmistettua parsaa alkupalana tarjottuna . Tämä on vanha kuva en ole tainnut enää kuvata parsa annoksia tai sitten en löydä niitä 😄 .


Parsa keitetään parsakattilassa noin viisi minuuttia. 
Keitä muutamia kananmunia ehkä puolitoista - kaksi henkilöä kohti . Pilkkoa ne isompiin lohkoihin . Tämä kannattaa tehdä tietenkin ensimmäisenä  . Ja sitten parsat kiehumaan kuumaan suolattuun veteen .
Sulata reilusti voita pannulla laita munan palat ja nippu silputtua persiljaa lämpiämään voihin . Kääntele varovasti ettei munat mene mössöksi asti . Mausta aromat mausteella  tai tavallisella suolalla .  Levitä tämä keitettyjen parsojen keskelle .

Olemme keväällä aikaisin käyttäneet myös persiljan tilalla vuohenputken pieniä lehtiä . Erittäin hyvää myös .

Sellainen sanonta on olemassa että parsat eivät odota ihmistä ....vaan ihmiset parsaa  .😄❤️ .
Mikä on sinun lempiohjeesi ?vai oletko parsa ihminen ollenkaan  ?



Meillä on varmaan kaksikymmentä neljä juurakkoa ollut alkujaan   .Ostimme ne aikoinaan Tÿristä kun siellä ne maksoivat 50 senttiä kappale  . Teimme noin kymmenen metriä pitkän penkin ja siihen   lehtikuusesta reunat  . Penkin päässä on todella huonosti kasvanut se ensimmäinen istutus juurakko  miksiköhän ? Meillä on sellainen mutu tuntuma että meidän puutarhassa on vesisuonia . Siellä on kohtia missä ei kasva mikään istutettu . Pensasmustikat aikoinaan kituivat ja kuolivat melkein jopa reilusti talven jälkeen  . Siirsimme ne ja nyt tuottavat satoa jo yli 10 litraa viimevuonna ja hyvin tuntuu tänäkin vuonna tulevan .




Ylimmäinen kuva on parsa  penkin ylimmäisestä päästä kuvattu  . Älkää katsoko kovin tarkkaan siitä oikealle se on kesken ja pahasti . Katsokaa vasemmalle jos tarvitsee katse siirtää parsoista . Tässä on jo siistittyä osaa  😄 . Parsapenkki on juuri kitketty jälleen kerran  . Tähän levitämme lannan syksyllä myöhään kun kasvamaan jätetyt parsat on tuleentuneet ja kellastuneet ja korjattu pois  . 



Ja sitten niihin pioneihin .
Pionien kukinta on alkanut todella runsaana kahdessa eri penkissä  .






Nuppuja on niin paljon tulossa ruurimpaan osaan pehkoista  että olen ottanut ensimmäiset kukat  jo maljakkoon .


Sade hieman jo aiemmin näitä hieman kuritti ja nyt katsoin että luvassa on lisää jotain kuuroja  . Nämä punaiset on hieman jo liiankin auenneet maljakkoon  mutta kestää minkäkestää   , ulkona jos tulee sade vielä vähemmän aikaa  .






Hyvää Juhannusta kaikille  .



41 kommenttia:

  1. Onpa kaunista kukintaa pioneilla! 😊
    Minä istutin tänä vuonna omat parsani, juurakoita on vain viisi, mutta ajattelin saadakin sieltä sitten joskus ihan vain muutamaan paistelukertaan parsat 🤭 Olen ainoa joka tykkää syödä, joten en tarvutse paljoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä sinä saat ihan reilusti näistä muillekkin mutta muutama hetki siinä vierähtää ? Meillä aikoinaan kun pojat oli pieniä ja ostoparsat sanoimme että maistakaa yksi kumpikin. Silloin laitoin niille Hollandaise kastikkeen päälle . Seuraavalla kerralla sama juttu . Kolmannella kerralla sanoivat että heille enemmän kuin yksi .Me taas sanoimme että ei käy nyt kun on vaan yksi nippu ettekä aiemmin ilmoittanut mutta seuraavalla kerralla sitten jaetaan tasan mutta ostettava oli kaksi nippua .😄 . Kallista touhua kun nippu maksoi jotain 5 e . No nehän halpenee aina jossain vaiheessa . Nyt saa syödä niin paljon kuin haluaa ja kotimaista mitä ei kaupasta saakkaan kuin pikkurillin kokoisia ja 2.50 grammasia .
      Hyvää juhannusta 😄 .

      Poista
    2. Parsa on kyllä kallista kaupasta 🙈 taisi olla meillä päin yli 6 euron korkeimmillaan. Mukava tietää, että parsaa tulee mukavasti, kunhan kasvavat 🤭
      Hyvää juhannusta sinullekin!

      Poista
    3. Kotimaista ei vielä ole kunnolla edes saatavilla ja se vasta kallista onkin .

      Poista
  2. Kauniit pionit, mutta vielä ihanammat parsat! Rakastan parsaa. Minulle vain käy niin, että kun jossain vaiheessa toukokuun lopulla tulee pakollinen kaupunkireissu, ja vaikka se kestäisi alle viikon, ovat parsat sinä aikana venähtäneet liian korkeiksi. Ehkä ne korkeat voisi vielä leikata ja tulisi uutta juuristosta, mutta en ole hennonut, ettei juuristot heikkene.
    Ihanan kuuloinen tuo reseptisi, vesi on nyt kielellä.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä on parsa myös herkkua ja perinteisesti juhannukseen kuuluuvaa . Miehellä on kihti lääkitys ja voi sen turvin syödä kuitenkin .
      Meillä toteutetaan useita reseptejä tätä ei voi liian usein tehdä kun tulee sitä voita aika runsaasti .
      Kiitos samoin sinne .😄 .

      Poista
  3. Hei Nila!
    Ihana kasvimaa, teillä on siellä paljon syötävää.
    Pionit on täällä kukkinut jo vähän aikaa. Taas tuli niin että rankkasade melkein tuhosi kaikki kauniit kukat.
    Oikein Hyvää Juhannusta!
    Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puutarhan puoli on iso ja sitä on nyt kunnostettu tänä keväänä ja alkukesästä paljon ja vielä jatkuu .
      Pionit on nyt parhaimmillaan joten kovia sateita ei toivoisi nyt viikkoon .
      Kiitos samoin sinulle .😄 .

      Poista
  4. Itse en oikein ole parsaihmisiä, mutta parsapenkkisi on komea. Tuosta riittää syötävää suuremmallekin porukalle. Pionien kukintaan osuu aina kesäsateita, silloin on hyvä kerätä osa kukista maljakkoon. Oikein hyvää ja kaunista juhannusta.

    VastaaPoista
  5. Parsaa tuli opeteltua vasta " myöhäis" iässä ja on muodostunut suureksi herkuksi .
    Pionien kukkia riittää maljakkoon ja pihalla ihailtavaksi .
    Kiitos samoin sinne .😄 .

    VastaaPoista
  6. Oi namskis.... näistä kuvista ja luvusta 150 olen todella kateellinen, etten taida puutarhahommia... sillä ostamaan joudumme parsamme. Parsaa on syöty paljon, tänäänkin 4parsaa jauhelihapötkylän päällem kierros pekonia ympärille ja uunissa parsaisat "lihapullat"... loppuvarret pilkoin vihannespannulle, jossa oli paljon muutakin. Tuo kanamuna ohje menee kokeiluun... erilaisilla juustokastikkeilla keitetyt parsat on ihan huippuherkkua....
    Hyvä kun muistutit... Juhannukseksi en olekaan vielä ostanut parsoja... ne paistuu ja tuo kiva lisän myös risukeitin ruokiimme pakuillessa! Ihanaa keskikesän juhlaa teille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kanamunaparsat kokeiltu - kiitos!!! Toimii!! Kiitos vielä tarjoiluehdotuksesta!

      Poista
    2. Miten nämä kommentit on jäänyt väliin ? Juu taisin taas muuten roskiksesta kaivaa useamman .
      Kiitos ohjeesta nuo parsa lihapullat on varmaan hyviä pitää muistaa kun seuraavaan kevääseen päästään .
      Kiva kun kokeilit minun ohjetta .❤️ .

      Poista
  7. Parsa on suurta herkkua. Aloitamme tuontiparsalla, kunnes saamme sitä omasta maasta. Yksinkertaisin ohjeeni on keittää parsaa 5 minuuttia ja syödä sitruunakastikkeen kera. Tykkään myös parsarisotosta. Omassa maassa on vain muutama parsajuurakko, joten herkkuun ei ehdi kyllästyä. Sinun rivistölläsi pitäisi parsoissa myös muksut ja sisarukset.
    Katsoin juuri sääennusteen. 10 vrk:n ennusteessa ei näy ollenkaan sadetta. Ukkoskuurojahan voi aina tulla. Jospa pionit saisivat kerrankin kukkia sateettomassa säässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on meillä kaikkien herkkua. Tuonti parsaa emme ole muutamaan vuoteen ostanut koska meillä sitä riittää ihan kyllästymiseen asti . Parsa risottoa emme ole koskaan tehnyt mutta kiitos pitää pitää mielessä .
      Toivottavasti säät suosii pioneja .

      Poista
  8. Erilaisten ruoka- ja mausteallergioiden takia olen joutunut muuttamaan ihan hirveästi ruokavaliotani. Juuri kun opin tykkäämään parsasta suurena herkkuna, tulin sille allergiseksi. Olipahan niin kamalat oireet, etten ota riskiä kokea niitä uudelleen. Samoin kävi aikoinaan avokadon kanssa. :(
    Pionit ovat ihania.♥ En tiedä, miten omat Sarahini voivat mökillä, kun en ole siellä kahteen vuoteen käynyt. Kauas on pitkä matka.
    Teillä on Kehrä-ryijy. Omani on tuosta hiukan kirkkaampi värinen. En ole sille paikkaa vielä tästä kodista löytänyt.
    Hyvää, kaunista, aurinkoista ja koivuntuoksuista juhannusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergisoituminen on todella ikävä juttu se todella rajoittaa paljon .
      Missä sinulla on mökki?
      Kehrä ryijy on tosiaan mökillä ja ihana onkin sain sen kaverilta .
      Kiitos samoin sinulle .😄 .

      Poista
  9. Asparagus is an amazing vegetable,
    incredibly nutritious! In the area where I live,
    farmers produce a lot, standardize it and export it.
    I eat them mostly as a salad with olive oil and fresh lemon.
    I boil them a little, 5 minutes at most!
    Your peonies Nila are gorgeous!!

    VastaaPoista
  10. Kirjoitit, parsaa oli alkujaan kaksikymmentä. Oletteko ostaneet niitä myöhemmin lisää? Tuleeko parsasta itäviä siemeniä Suomessa, eli lisääntyykö parsa itsestään kylväytymällä penkkiin? Olen napsinut päistä pieni versoja, kun ovat vasta kolmatta vuotta, eikä uskalla nyt enää ottaa varsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin mitä olin kirjoittanut ja silloin kerroin että 22 kappaletta voi olla että näin oli tai sitten tämä 24 en ihan tarkkaan muista ja nyt on vaikea laskea kun ovat tuuhentunut melkein kiinni toisiinsa . Minulle kuitenkin ihan sama uusia emme ole ostanut kuitenkaan .Syy voi olla huonossa muistissa .
      Siemenlisäyksestä en tiedä mutta kyllähän se siinä lisääntyy kuin joku muukin mutta juuren avulla varmaan paremmin .
      Nyt en oikein ymmärtänyt mitä tarkoitat "päistä pieniä versoja"

      Poista
  11. Täällä yksi tyhmä ja tietämätön tunnustaa etten tiennyt että täälläkin voi kasvattaa ja kasvaakin parsaa!! Luulin että se tulee aina jostain kaukaa itäisiltä- tai muilta mailta mutta herkkua se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ostimme aina ennen juurikin muualta tulleita parsojen mutta nyt emme enää .
      Herkkua on .

      Poista
  12. Parsa on kyllä ihanaa kesäherkkua.
    Ihanasti kukkii jo daaliat sinulla. Minua jännittää, koska ukkeli laski yli 70 nuppua meidän daaliapenkistä. En ole viherpeukalo, vaan menestys johtuu hyvistä säistä.
    Ihanaa Juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskiksesta löytyi useampi kommentti taas.
      Tarkoitit varmaan pionien nuppuja . Onneksi jos sade yllättää ja pionit on nupuilla ei ole hätää ne kestää sateen .
      Paljon on sinullakin kukintaa tulossa.
      Hetkinen tarkoitit kuitenkin varmaan juurikin daalioita ...hienoa kukintaa en tiedä onko yhtä herkkiä sateelle .

      Poista
  13. Kauniita tulppaaneja ja noin komeasti jo kukassa. Itse en ole parsaihmisiä, mies kyllä tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa kuten moni muukin on joidenkin herkkua toisten ei .

      Poista
  14. Parsapenkkisi on todella upea. Minulla ei ole parsaa, joten sitä ei tule kovin usein syötyä, vaikka herkullista onkin. Pionit ovat minusta tänä vuonna erityisen upeita, kuten sinunkin kuvasi osoittavat. Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tuli erittäin paljon hyvää parsaa.
      Pionit on välttyneet pahimmilta sateilta vaikka kyllä sekin on hieman kurittanut niitä .
      Hyvää alkavaa viikkoa .

      Poista
  15. Ihanat kuvat ja ihanuus kukkaloistoa🌸
    Nam parsa on hyvää.
    Ihanaa juhannusta teillekkin💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa .

      Poista
  16. Kaunista pionien kukintaa ja hieno parsapenkki.
    Oikein hyvää juhannusta sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkavaa viikkoa .

      Poista
  17. Kelpaisi itsellekin olla parsassa omavarainen. Hienon näköisiä parsoja ja varmasti tuoretta. Ollut mielessä juurakoita hankkia mutta ei vaan ole toistaiseksi sopivaa paikkaa mielessä mihin istuttaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olemme juurikin iloisia tästä omavaraisuudesta . Parsapenkkiä on todella hankala siirtää joten kannattaa harkita juurikin huolella mihin sen perustaa .

      Poista
  18. Argh. Hyvin on tämä vihannes jäänyt kokeilematta. Pitää korjata asia.

    VastaaPoista
  19. Kävi jo muutama vuosi sitten mielessä, että pitäisikö laittaa johonkin parsaa kasvamaan. On vain jäänyt edelleen tekemättä. Meidän perheen suosikki taitaa olla parsa grillattuna (isäntä tykkää, jos on vielä pyöräytetty pekonisiivu ympärille). Kaupassa parsa on niin kallista, ettei montaa nippua raski ostaa ja kun tulevat vielä jostain ulkomailta, niin eiväthän ne varmasti ole yhtään niin hyviä kuin juuri penkistä kerätyt.
    Komeasti alkavat pionit jo kukkia. Hyvää juhannuspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  20. Me olemme kyllä omavaraisia ja se on hieno juttu .

    VastaaPoista
  21. Nautinto katsella pionikuviasi, ovat niin upeita, kuin koko puutarhasi. Olen myöhässä pahasti juhannustoivotuksieni kanssa, mutta kesää on jäljellä, siis hyvää sinulle viherpeukalo.
    Tykkään parsasta ja takuuvarmasti seuraavan kerran, kun ostan parsaa, kokkaan reseptisi mukaan. Nyt olen vain suolavedessä keittänyt ja voisulan kanssa napostellut.

    VastaaPoista
  22. Kiitos kesää on onneksi jäljellä vaikka parsakausi on lopussa .
    Kokeile ihmeessä tätä ohjetta on ihan hyvä vaihtoehto välillä kun mekin syömme eräänkin parsan poikineen .

    VastaaPoista