torstai 1. syyskuuta 2022

Leimujen siirtoa .

 Pikkuhiljaa olen palannut ruotiin niinsanotusti     😁 . Tämä vuosi on ollut ennätyksellisen kiireinen tai sitten minä olen hidastunut . 

Leimut on minulla kasvanut useita vuosia niinsanotusti reservissä mutta nyt tämäkin siirto nytkähti liikkeelle vihdoin viimein jossain mittakaavassa kuitenkin . 



Merkkasin hyvissä ajoin nauhoilla mihin kirjoitin värit mutta siirto tapahtui aikaisemmin kuin arvelin ja kukintaa oli vielä kuitenkin useimmissa riittävästi tunnistukseen . 





Kaivopenkki sai jonkimmoisen haara laajennuksen  . Minä tein kanttaukset ja osan pinnan kuorimisen , mies auttoi loput ja kärräsi multaa lisää  . Olin tosi tyytyväinen kun voimat tuntuu loppuvan tänä vuonna kesken  . 





Osan reunakattotiileistä jo latosin nippuun ja muutamia kasveja meni muualle siirtoa odottamaan  pyttyyn ja veteen  . Loput reunat olisi tarkoitus vielä kantata ja viedä kattotiilet majakkapenkin tarpeisiin mikä on myös nytkähtänyt eteenpäin tänäkin vuonna . Leimuja jäi vielä reilusti ja muutamia siirränkin vielä  . Ylimääräistä varmasti jää mutta ehkä ne löytää uuden kodin . 



Leimuja siirtelin useammassa erässä ja laitoin välillä vesi pyttyyn odottamaan . Leikkaan leimut penkistä matalammaksi etteivät turhaan vie energiaa juurtuminen on nyt tärkeää ja kukinta on nyt kuitenkin jo loppusuoralla . Mutta sen aikaa annoin kuitenkin olla että saa jonkinlaisen käsityksen väreistä ja korkeuksista . Tämä penkki on vielä pahasti kesken mutta aloitettu kuitenkin . 


Ostin myös yhden uuden perennan ,  syysvuokon minkä istutin tähän syksyiseen penkkiin . Se oli aika reilunkokoinen ja irrottaessani sitä ruukusta otin siitä kaksi erillistä alkua mitkä istutin myös tähän penkkiin . Alkuja oli reunoilla aika reilusti mutta en uskaltanut niitä enemmän ottaa kun kukinta olisi saattanut kärsiä . Toivottavasti saan tämän menestymään ja jatkossa kenties laajentumaan . 







Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




38 kommenttia:

  1. Hieno määrä syysleimuja. Kukkiessa siirtäessä onkin helpointa nähdä värit. Onpa kaunis syysvuokko, toivottavasti viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leimut on saanut kasvaa rauhassa ja suureksi pehkoiksi mutta nyt on niiden aika siirtyä vaikka joitakin jäikin vielä paikalleen .
      Eikö vaan vuokko on kauniin värinen.

      Poista
  2. Oi miten ihana pitkä leimupenkki! Sinulla on kauniin värisiä leimuja.

    VastaaPoista
  3. Ihanat leimut. Meillä jäi vähiin kukinta. Monta muutakin kukkaa kukki niukasti, pienin kukin tai ei ollenkaan. Rutikuivaa tänä kesänä meidän seudulla. Kiva tulla katsomaan sinun kauniita kukkiasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä kukintaa oli runsaasti jokapuolla mutta ihmettelen miksi monet eivät tehneet siemeniä ollenkaan tai sitten erittäin vähän . Meillä oli ensin kuivaa sitten sateista ja taas kuivaa .

      Poista
  4. Hyvä hetki siirtää leimut kukinnan loppusuoralla jos vaan raaskii niin näkee mitä on varmasti siirtämässä. Ihana syysvuokko. Kahden syysvuokon kanssa olen epäonnistunut mutta ehkä vielä parempaan paikkaan kokeilen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä leimut on odottanut siirtoa periaatteessa jo vuosia ja nyt tämä nytkähti eteenpäin edes jonkinverran. Leimuja tosin jäi vielä reilusti odottamaan siirtoja . Syysvuokkoa minäkin olen halunnut jo kauan ja nyt ostin tosin kalliilla hinnalla joten toivon todella että menestyy talven ylitse .

      Poista
  5. Upea määrä kauniita leimuja, noista tarpeista saat valtavan hienon kukkaloiston tulevaisuudessa. Toivottavasti kaunis syysvuokko viihtyy ja saat iloita siitä monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu tämä penkki mistä nämä otin oli noin kymmenen metriä pitkä ja uusi penkin jatko mihin ne nyt tuli on lyhyempi joten niitä vielä jäikin mutta pitää katsoa jos vielä saisi niitä siihen istutettua toiseen päähän mutta se taas tietää muiden kasvien siirtoja. Pitää katsoa mihin aika ja voimia riittää.

      Poista
  6. Hei Nila!
    Ihania nuo sinun Phloxit, minä yritän aina saada niitä enemmän. Jotkut tuoksuu niin ihanalta. Pidän syys anemoneista myös, olen monta kertaa ostanut ja istuttanut syksyllä, minulla ne ei oikein ole viihtyneet. Sain ystävältä viime vuonna ja ne on ainakin kestänyt ensimmäisen talven. Odotin kukkia mutta ei ole näkynyt vielä. Toivottavasti ensi vuonna. Minusta sinä olet ehtinyt vaikka mitä. Täällä on ollut niin lämmintä että puutarhatyöt on saanut olla. Nyt on paremmat ilmat.
    Oikein hyvää syyskuun alkua / Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on ihania syyskukkijoita ja lisää minä en nyt haali pitää yrittää saada entiset istutettua niitä kun jäi vielä reilusti penkkiin mistä niitä poistin.
      Saa nähdä miten tämä syysvuokko menestyy toivottavasti hyvin. Minusta se on kauniin värinen jos tämä menestyy ostan vielä lisää erilaisia.
      Penkkien kunnostus on alkanut ja saa nähdä mitä kerkiää ja jaksaa tehdä.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  7. Sinulla onkin paljon kauniin värisiä syysleimuja ja varmasti kiva saada ne istutettua lopulliselle kasvupaikalle.
    Ihana syysvuokko. Paljon onnea sen menestymiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimuja on pitkä penkki noin kymmenen metriä tai oli nythän yritän niitä vielä siirtää.
      Syysvuokkoa olen suunnitellut istuttaa jo kauan mutta nyt oli sen hetki.
      Kiitos toivottavasti menestyy.

      Poista
  8. Upean näyttäviä ovat leimut.
    Täytyykin tutustua tarkemmin tuohon syysvuokkoon. Kaunis näyttävä kukkainen sekin.
    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, syysvuokon talvehtimista monikin valittelee että huonosti onnistuu.
      Kiitos hyvää syksyä myös sinne.

      Poista
  9. Tuo puutarhasi on kuvissa aina niin upea💚Kauniita kukkia täynnä💐🌸💮🏵️🌹🥀🌺🌻🌼🌷🌱🌿🍀Kaunista viikonloppua ja syyskuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi näkisitpä miten myllätty se nyt on.
      Ihania syyskuun päiviä myös sinne.

      Poista
  10. Syysleimu on kyllä upea tuollaisina isoina ryhminä. Uudesta penkistäkin tulee hieno.
    Katselin tuollaisia syysvuokkoja Nummelan Tokmannin pihamyymälässä. Missään ei ollut hintaa ja purkit olivat rutikuivia. Hetken taistelin itseni kanssa, kun syyvuokot ovat vaan niin kauniita. Jätin sitten kasvin kauppaan. Toivotan pitkää ikää syysvuokollesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on vaan niin ihania juurikin isoissa ryhmissä. Istutan vielä lisää kunhan kerkiän.
      Aika kalliita nuo syysvuokot on jos jää yhden syksyn iloksi mutta toivottavasti ei.
      Kiitos.

      Poista
  11. Leimut ovat niin kauniita, enollani on isot penkit myös leimukukkaa ja kukkivat niin kauniisti.
    Sinulla niin kaunis kukkameri. ihanaa kun näin syyskuussakin saadaan nauttia kukkaloistosta.
    Mukavien puuhastelujen kanssa alkavaa syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on yksi parhaista syyskukkijoista minun mielestäni ja siksi minulla on niitä runsaasti .
      Kiitos mukavia syyspuuhia myös sinne.

      Poista
  12. Onpa kertakaikkisen upeita leimuja sinulla. Ihanalta ne tulevat näyttämään myös uudessa paikassa. Kaunista viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leimut on kyllä ihania ja tässä uudessa paikassa ne näkyvät . Ne oli aiemmin puutarhan puolella ja kukaan ei niitä nähnyt.
      Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  13. Meillä oli aina lapsuuskodissani noita syysleimuja. Ne on kauniita, kun kukkivat vielä loppukesästä, kun moni kukinta on jo ohi.
    Sain koko kesän siirreltyä eteenpäin kukkapenkin laajennusta, mutta sitten menin ostamaan pari uutta atsaleaa ja kaivaminen oli pakko aloittaa eilen. Nyt on taimet mullassa. Toivottavasti säilyvät hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimut on minusta parasta antia syyskukintaan. Minä en ole kerkinyt yli kuukauteen omien penkkien kanssa tehdä mitään. Mummon penkit laitettiin kuntoon ja nyt yritän täällä mökillä saada jotain aikaiseksi, kotona on vielä kaikki tekemättä. Mutta onhan syksy vasta alussa.

      Poista
  14. Hyvä joukko sinulla on ollut erilaisia syysleimuja jemmassa. Paljon olisi vielä syyshommia minullakin, kun odottelin liiankin pitkään, että alkaisi tulla sateita. Ei ole tullut riittävästi vieläkään, joten pakko aloitella maan kaivuut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jemmassa on ollut muutamia vuosia ja nyt haluan ne paremmin näkösälle. Mökin perennojen syyshommat on vasta aluillaan ei ole yli kuukauteen kerkinyt tehdä mitään niiden hyväksi.

      Poista
  15. Sinulla on leimuja kerrakseen ja nyt vielä hyvänkokoinen laajennuspenkki niille. Kukinnan loppupuolella onkin hyvä siirrellä kasveja, jos haluaa ryhmitellä värien mukaan. Ihana syysuokko! Toivottavasti juurtuu hyvin ja selviää talvesta. Kiva katsella näitä auringonpaisteisia kuvia kun täällä on vain satanut. Eilen olisin halunnut olla ulkona mutta eipä ollut niin pitkään satamatta, että olisin ehtinyt vetää ulkovaatteet niskaan. Lähden nyt kokeilemaan, kuinka tänään käy :D Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos laajennus on kuitenkin pienempi kuin leimujen entinen penkki ja jos kaikki haluaisi siirrettävän niin useita pitäisi siirtää taas muualle. Meillä oli heinäkuussa vähän samanlaiset ilmat aina satoi. Toivottavasti sateet helpottuu ja sinulla on hyvät, kosteat maat istutella.
      Kiitos samoin mukavaa syyskuuta.

      Poista
  16. Syysleimusi ovat kauniita! Miullakin on myllättävä leimupenkkii, valakoset on levinny ihan liikoo ja muut kukkivat jiäneet ahdinkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinulla on siis samoja hommia onko valkoiset voimakkaampia.

      Poista
  17. Mulla on kanssa muutama perenna taas odottamassa maahan laittoa.

    VastaaPoista
  18. Niitä on nyt syksyllä hyvä istutella kun vaan kerkiäisi 🤗

    VastaaPoista
  19. Kauniita kukkia pihassasi.
    Hyvää alkanutta syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta syyskuuta myös sinne.

      Poista
  20. Syysleimuilla saa näyttävän väriloiston aikaiseksi.
    Voimia sinulle, ja tiedoksi (vink, vink) että lepokin on sallittua.

    VastaaPoista
  21. Syysleimut on ihania syksyn kukkijoita.
    Kiitos samoin sinne sinulle ❤

    VastaaPoista