maanantai 14. marraskuuta 2022

Siemeniä piiloon

 Aloittelin tässä jo hieman aiemmin siemenien istutusta takimmainen kasvulaatikko  on sitä varten . Minun omia ja muutamia saatuja siemeniä olen siis jo istutellut ja siemenkirjeen sisällöstä mitä valkkasin päätyy myös tähän lavaan . Siitä sitten siirrän alkuja etummaiseen laatikkoon missä kasvaa nyt jotain alkuja mitä olen saanut ja ne siirtyy sitten keväällä vuorostaan muualle . Tällaista kiertoa . Näin myös nyt istutettuna kaikki siemenet saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn ilman mitään kummempia valmisteluja . 


Tässä kasvaa jo nyt 
Amerikanvuokkoa punaista, törmökatkeroa, valkoista virginiantädykettä, loistotädykettä, kahtalajia esikkoa, kuunlilja stiletto, nuokkuluppio ja muutama tarhakylmänkukka . Nämä siis siirtyy kesän alkaessa muualle jatkamaan kasvua . Tuskin vielä kuitenkaan vakituisessa paikassa . 


Istutin siis tähän erilaisia perennojen siemeniä omiin vakoihin ja tein siitä kartan nyt lisään vielä nämä siemenkirjeestä saadut tänne väleihin . 


Ei mitään mahdollisuutta ollut lisätä enää tänne niitä mitä valikoitui kirjeestä joten ei auttanut muu kuin ottaa yksi kasvulava käyttöön . Siinä kasvoi tänä vuonna kesäkurpitsaa . Ne löytää paikan ensivuonna jostain toisesta lavasta . Meillä on jonkinlainen kiertosysteemi kuitenkin . 


Yritin merkata rivien kohdat ja vihreillä tikuilla jos rivissä oli kahta tai useampaa lajia . Kaikkia siemeniä ei ollut niin paljon että olisi saanut koko riville ja halusin jättää myös muille . Minua ei haitannut sillä jos pari kolme kutakin lajia kasvaa oikeaan kokoonsa se riittää minulle mainiosti niistä saa sitten jakotaimia ja tietenkin siemeniä . Tein näistä istutuksista myös kartan . Minulla oli itsellä myös joitakin siemeniä mitkä halusin vielä istuttaa tähän samaan lavaan . 


Otin kirjeestä seuraavat siemenet 🤗🌷

1. Vuorijumalten kukka , esikko valkoinen . 
2. Esikko pinkki , Kivikko törmäkukka . 
3. Mäkitervakko . 
4. ( Oma esikko) Etelänruusu ruoho . 
 5. Kaukasian törmäkukka , Palava rakkaus punainen . 
6. Tarhakellukka Mai Tai , Sinikatana alba . 
7. Sinipiikkiputki Bive Hobbit , Loistosalvia vaaleanpunainen . 
8. Kivikkosuopayrtti , Loistosalvia . 
9. Kiinanritarinkannus?  , Syysvuokko , Ohatanlaukka ( omia) 
10. Kaunopunahattu Magnus. Punahattu Deliciovs Canby, Tarhapäivänhattu Sunseekers




Mutta tällaista tällä kertaa 🌷


22 kommenttia:

  1. Sinulla onkin istutettuna melkoinen määrä omia ja siemenkirjeessä tulleita siemeniä. Kasvilavassa saavat varmasti hyvän ja otollisen kasvuunlähdön ja kylmäkäsittelykin hoituu siinä samalla kätevästi.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä siemeniä piilossa ihan riittävästi.Kasvilava ajaa hyvin tämän asian.Kiitos mukavaa alkanutta viikkoa myös sinne .

      Poista
  2. Tsemppiä joikaiselle siemenelle, toivottavasti saat kelpo taimia näistä siemenkirjeen aarteista.
    Kasvulava onkin hyvä paikka seurata eri lajien itämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivottavasti ihan jokainen taimi ei idä joudun muuten pitämään arpajaiset ylimääräisien kanssa. Kasvulava on minustakin hyvä ratkaisu näin aluksi.

      Poista
  3. Mukavia kuulumisia! Kasvutarinoiden siemeniä ensi kevättä varten ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kasvatus tarpeita on ja toivottavasti jokunen itää.

      Poista
  4. Siementen idättäminen ja taimien vahvistaminen lavakauluksessa on hyvä idea. Heti alkoi päässä raksuttaa, minkä laatikon omassa pihassa voisin nimetä tähän tehtävään.
    Onnea kylvöillesi ja pienille taimillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä varmasti toimii ilman suurempia räpellyksiä. Minä en ole oikein hyvä siemenistä kasvattaja mutta näitä kun on näin paljon niin luulisi jonkin kasvavan luonnostaan. Katsele valmiiksi joku laatikko minulla on vielä paljon siemeniä senkun haet 🤗🌷

      Poista
  5. Olen aina hirmu hämmästynyt siitä, millainen kasviennimitietämys voi ihmisillä olla! itse en ole kuullutkaan monesta kasvista, joita nytkin mainitsit :)
    Toivottavasti kasviesi kasvu on vahvaa ja riittoisaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen huono tietämään kasvien nimiä tai siis muistamaan silloin kun pitäisi 😁🤔
      Kiitos kasvun ihmettä taas tarvitaan keväällä.

      Poista
  6. Siellä on taas hommaa piisannut. Kiva keväällä nähdä, että miltä nuo kasvualustat silloin näyttävät.
    Ihanaa viikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tätä hommaa piisaa ja kevään kasvun ihme on kohta edessä.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

      Poista
  7. Sinulla on kyllä hyvä systeemi perennojen kasvattamiseen. Olisikin joku järkevä paikka, johon saisi kylvettyä oman taimiston.
    Piti ihan googlettaa, mikä ihme on kiinanritarinkannus ja heti seuraavana aloin miettiä, oliko siellä kirjeessä sellaisiakin. Jos ne siemenet olivat minulta tulleita, niin ihan tavallista sinistä (jalo)ritarinkannusta ovat. Jos joltain muulta, niin minulta on mennyt kyseinen pussi ihan ohi aivojen rekisteröintikeskuksen :D Aika paljon otit samoja kasveja, joita minäkin kirjeestä keräsin itselleni ja oli myös kiva huomata, että omat siemenet olivat kelvanneet hyvin. Toivottavasti on itämisonni myötä kaikilla kirjeeseen osallistuneilla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä päädyin jo tässä aiemminkin tähän ratkaisuun siementen kasvatuksen kanssa.
      Nämä ritarit oli minun omia siemeniä enkä laittanut niitä mukaan kirjeeseen samoin samalla rivillä olevat Ohatanlaukka ja Syysvuokko. Minua olisi kiinnostanut vielä monet muutkin siemenet mutta oli pakko laittaa joku raja. Nytkin minulla kasvaa kaksi lavaa täynnä siemeniä ja uudet alut päälle.
      Kiitos mukavaa viikkoa myös sinne sinulle ❤

      Poista
  8. Hyvä idea kylvää laatikkoon. Eivät sekoitu rikkaruohoihin.

    VastaaPoista
  9. Miten kiinnostavia siemeniä. Laitahan sitten tietoa, miten iti ja kasvaa.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kyllä pitää raportoida jokusia varmaan itää ja vahvistuu 🤗

    VastaaPoista
  11. Tuo lavaan kylväminen on aika kiva idea! Itsekin aloin miettiä, että pitäisikö toteuttaa 🤭 vaan taitaa sellainen jäädä ensi vuoteen, kun täällä taisi ehtiä talvi tulla jo ja kaikki on kohmeessa ja pienen lumikerroksen alla 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä valikoin tämän lavaistutuksen ehkä sen helppouden takia. Nyt on kaikki maassa ei tarvitse pyöritellä ja itää jos itää. Vai on teillä lumi maassa meilläkin sitä satoi aamusta hieman mutta ei ole enään.

      Poista
  12. Sullon ens keväällä palio jännitettävää, mikkä nousoo ja mikkä ei. Toivottavasti itämisprosentti on hyvä.

    VastaaPoista
  13. Juu kaksi isoa lavaa täynnä plus yksi missä on jo alkuja. Toivottavasti edes muutama itäisi lajiaan.

    VastaaPoista