perjantai 17. helmikuuta 2023

Lohesta on moneksi

 

Meillä syödään erittäin paljon kalaa  nytkin viime viikolla ostin melkein kolmen kilon lohen  . Hinta oli sama fileerattuna joten otin näin tehtynä mutta otin ruodot mukaan  . Ajattelin keittää jälleen liemen ja tehdä myöhemmin keiton  . Ruodoista tulevat pienet kalanpalaset käytän piirakkaan minulla on niitä ennestäänkin pakkasessa rasiassa tätä varten  . Samoin edelliset liemet on pakkasessa  . Teen viiden litran verran lohikeittoa .




Viime viikonloppuna söimme medaljonkeja ja osan tästä pakastin siihen ensi viikon keittoon  .


Piirakka taas valmistui tänään valmiista taikinasta  riisistä ,
keitetyistä kananmunista ja lohi hiluista  . 




Ostin myös pyöreän valmiin suolaisen taikinan  ja kun lohen "hiluja"oli vielä jäljellä tein toisen piirakan mutta päälle muna kermaviiliseos  .Vien tämän mökille niin saamme syödä sitä siellä ja tänne pakkaseen ei enää mahdu kun osa näistä tänään leivotuista pikku pullista pitää myös pakastaa  . Teen muutamia laskiaispullia  . Täyte tälläkertaa vadelmahillo ja kermavaahtoa  . 
Pari meni jo lämpimänä kahvin kanssa  .



Mutta tällaista tällä kertaa 
meni ruuan ja leipomuksien merkeissä   .😀

28 kommenttia:

  1. Siellä on ollut uuni kuumana, vesi herahtaa kielelle.
    Kala on ihanaa, hinta vaan tuntuu karkaavan käsistä...

    VastaaPoista
  2. Nyt oli kyllä hinta kohdallaan ja tästä oli moneksi .😀

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä leivonnaisia. Lohella on nyt melko "suolainen" hinta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Nila.

    VastaaPoista
  4. Kiitos no tämä oli vajaa kymmenen euroa filerattuna ja siitä saa
    keiton moneksi päiväksi kaksi piirakkaa ja kaksi kertaa syödä medaljonkeja. Tosin keittoon ja piirakoihin joutuu ostamaan vielä lisukkeita . Kiitos mukavaa viikonloppua myös sinne .

    VastaaPoista
  5. Nyt on herkkua monenlaista. Lohipiirakka on myös minun suosikkini.

    VastaaPoista
  6. Nam lohi on myös meidän herkkua.
    Olet tehnyt monenmoista,että ihan vesi kielelle herahti täälläkin.
    Pullaa myös ajattelin leipasta ensi viikolla.
    Mukavaa viikonloppua🫠

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos me syömme erittäin paljon erilaisia kaloja ja nyt tuli tällaista tällä kertaa .
      Pullaa on nyt pakkasessakin .😀

      Poista
  7. Lohi ja kalat on kyllä ihan YKKÖNEN meilläkin... kermainen lohikeitto - oih... kiitos muistutuksesta. Monimuotoisesti osasit hyödyntää - lohi on mullakin sulamassa... tälle päivälle tuleekin vieraita, vaikka piti vasta viikon kuluttua... joten lohta (uunissa helposti) ja päälle laskiaispullat.... lapsista on niitä mukavaa täyttää ihan itse...
    Heleää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kala on myös siitä hyvä että vaikka syö reilumminkin niin ei tule ähkyyn .
      Kiitos samoin sinne .😀

      Poista
  8. No voi sentään, toinen toistaan ihanampia herkkuja tuodaan silmien eteen! Olet melkoinen kokki, kaiken tuon ja jokainen on varmasti todella hyvää. Ihanan näköinen lohipiirakka! Ja niin hyvät neuvot siitä, kuinka kaikki hyödynnetään, luut ja jokainen lihan hitunen. Minun käy todella kateeksi miestäsi! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olipa taas ihanasti kommentoitu kiitos. 😀

      Poista
  9. Nam, nam! Tosiaan herkullisen näköisiä tuotoksia ja fiksusti kaikki hyödynnetty. Rupesi tekemään mieli lohipiirakkaa ja laskiaispullia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohipiirakka oli hyvää pyöreän piirakan veimme mökille . Laskiaispullia meni pakkkaseen myös ilman täytettä .

      Poista
  10. Hei Nila!
    Lohi on oikein hyvä kala, syömme sitä usein. Helppo laittaa ja oikein maukas salaatin kanssa. Tuo piirakka näyttää oikein hyvältä.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi on hyvä ja todella helppo laittaa monella tapaa ruuaksi.
      Kiitos sinulle. 😀

      Poista
  11. Lohi ja kirjolohi oli viikonvaihteessa monessa paikassa hyvässä tarjouksessa. Ostin itsekin ison kirjolohjen fileoituna ja roippeet tietenkin samaan pakettiin. Niistä tulee erinomainen liemi kalasopalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi on ollut nyt usein tarjouksessa ja usein otan minäkin roippeet mukaan .😀

      Poista
  12. Ihania leipomuksia olet tehnyt!
    Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos sinulle ja samoin sinne .😀

    VastaaPoista
  14. Mitä herkkuja leivoit. Jos asuisit lähellä, tulisin muina naisina kylään!

    VastaaPoista
  15. Kiitos olisit lämpimästi tervetullut 🩷

    VastaaPoista