torstai 8. heinäkuuta 2021

Rivarin varjoliljat

 Tähän mennessä kesä on ollut niin lämmintä että olemme viettäneet suurimman osan ajasta mökillä . Kotona oleva aika on jäänyt vain lähinnä pyykinpesuun ja ruohonleikkuuseen . Kastelukin on jäänyt siellä retuperälle  ,  kuivumisia on perennoille tapahtunut ja varmasti menetyksiäkin sen näkee sitten syksymmällä paremmin . Hämmästys oli mitä varjoliljoille oli tapahtunut ne olivat tänä vuonna ennätys komeita ja ilman kastelua venähtäneet myös pituutta huomattavasti enemmän kuin milloinkaan . Johtuneeko syy siihen että taloyhtiö halusi että leikataan syreeni / pensasaita ihan matalaksi . No jos varjoliljat siitä olisivat iloisia niin me emme . Olemme nyt ihan tarjottimella takapihalla ollessa ja kun tie ja jalkakäytävä kulkee vielä ihan vieressä ja on vähän ylempänä meidän pihaan nähden ihmiset näkevät jopa mitä meidän ruokalautasella on . Ja kyllä ne myös sen katsovatkin eivät lopeta katselua ennenkuin olen jopa vilkuttanut vähäsen 😣 Tämä on yksi syy myös miksi emme enää viihdy . Söimme usein kotona ollessa takapihalla omenapuun alla  mutta nyt ei kiinnosta sitten ollenkaan . Myös autojen pölyt ja ääni on voimakkaampaa . 







Näissä kahdessa seuraavassa kuvassa näkee tontin muodon. Tie kulkee vasemmassa laidassa .


Tässä alimmassa kuvassa etualalla olevat rikot on nyt kuivunut osittain ihan ruskeiksi länteiksi . Aidan antama suoja / varjo auringon paistaessa on ollut tarpeellinen . Nyt onkin ollut vahvasti ajatuksissa siirtyä kerrostaloasumiseen . Toisaalta harmittaa kun olemme remontoineet kaikki huoneet viimeisen päälle . 



Mutta tällaista tällä kertaa  ❤ 




38 kommenttia:

  1. Hyvin ymmärrettävää, että aidan alas leikkaus harmittaa. Jokainen kaipaa tiettyä yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Onneksi syreeniaita sentään kasvaa melko nopeasti näkösuojaa antamaan.
    Upeisiin mittoihin kasvaneet varjoliljat. Minun omani ovat noista pelkkä varjo vain.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä siihen kasvua tarvitaan nytkin on jossain paikoissa kasvanut noin kymmenen senttiä, toisissa paikoissa enemmän.
    Varjoliljat yllätti positiivisesti.

    VastaaPoista
  3. Ei hemmetti, olisin aivan onneton jos kotitauhani ja yksityisyyteni vietäisiin! Mitähän tuohon keksisi ratkaisuksi jotta ei tarvitsisi muuttaa pois?

    Hienot varjoliljat. Kiva saada niille nimi, meillä on pari sellaista myös 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin pistää todella miettimään mitä tästä eteenpäin.
      Hienot oli meidänkin mielestä nämä varjoliljat ainoa positiivinen asia kotipihalla.

      Poista
  4. Wau upeat ylväät varjoliljat🌺
    Ihanaa,että saatte mökillä viettää aikaa paljon kesällä🥰..se oma rauha on mitä parasta🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos varjoliljat yllätti todella positiivisesti.
      Juurikin näin mökki on parasta 🤗❤

      Poista
  5. Todella kauniit varjoliljat useammassa ryppäässä! Koko penkki näyttää oikein hyvältä. Ymmärrän hyvin harmituksen, kun kaikki suoja hävisi. Löydätte varmasti teille parhaan vaihtoehdon, kunhan rauhassa pohditte asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ pohdintaa pitää tehdä, aika näyttää.

      Poista
  6. Pahus! 😢Minua harmittaa teidän puolesta tuo yksityisyyden menettäminen pensasaidan leikkuun myötä.👎
    Toivottavasti aita kasvaa pikavauhtia korkeaksi.
    Teidän varjoliljat ovat upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, aita ei kyllä kasva moneen vuoteen niin korkeaksi että se auttaisi.
      Varjoliljat olikin ainoa iloinen asia pihalla tähän asti.

      Poista
  7. ohh nice photoes!Hope the heat will turn down now..I am tired of it but I probably shoud not say so.. :)

    VastaaPoista
  8. Harmi, että meni aita koko tontin mitalta kerralla. Tiedän tunteen tarjottimella olosta. Itse koin saman kun itse aitani kaasin =(. Mutta pakko oli, kun ylikorkean aidan hoitaminen oli jo vuosia ollut liki ylivoimaista. Syreenissä on onneksi se hyvä puoli, että se nousee nopeasti uuteen kasvuun ja peittää taas näkymän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kaikista paikoista kasvanut kuin noin kymmenen senttiä mutta jostain taas reilusti joku puska.
      No katsotaan miten aidan kasvun käy.

      Poista
  9. Hianot varijolilijat! Onneksi teillon olemiselle toinenki vaihtoehto. Puskat kasvaavat ja jo parin vuaren päästä tuaavat taas yksityysyyttä, ku alakuhun pääsöövät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , onneksi on tämä mökki ja täällä ollaankin melkein koko ajan.
      Kyllä siihen muutama vuosi menee ennenkuin on jonkinlainen näkösuoja.

      Poista
  10. Hienot varjoliljat. Syreeniaita kasvaa nopeasti takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä siihen muutama vuosi menee nyt on keväästä kasvanut noin kymmenen senttiä, jostain paikoista kyllä vähän reilummin tuppaina.

      Poista
  11. tuosta liljasta tykkään, paljon kukkii siellä.

    VastaaPoista
  12. Hei Nila!
    Aivan ihanat noi sinun varjoliljat. En minäkään viihtyisi ihan noin aukealla.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos varjoliljat yllätti todella positiivisesti tänä vuonna.
      Tässä on nyt sopeutumisen paikka.

      Poista
  13. Ikävä asia näkösuojan vieminen.Miten voikin olla ajattelematonta touhua.
    Ei ole loppuun saakka mietitty kun kasvusto leikattu.

    Upeat liljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjat on tänä vuonna todella upeat. Nyt pitää muutama vuosi odottaa että olisi jonkinlaista suojaa tai muuttaa pois.

      Poista
  14. Ompa ärsyttävää! Viihtyvyys laski tosiaan pakkasen puolelle.

    VastaaPoista
  15. Samanväristä varjoliljaa minullakin, valkoista kaipaisin lisäksi.

    VastaaPoista
  16. Toivotaan että pensasaita kasvaa nopeasti takaisin.
    Komeat varjoliljat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ❤
      Kiitos minustakin komeita ovat.

      Poista
  17. Kurjaa menettää näkösuoja noin kokonaan. Kauniit varjoliljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi mitään nyt vain on totuttelun paikka.
      Kiitos varjoliljat yllätti.

      Poista
  18. Wonderful flowers in a beautiful and charming garden. It is a pity that the road passes so close, taking away the privacy and tranquility.
    Hugs and all the best

    VastaaPoista
  19. Miten ihmiset ovat noin typeriä, että jäävät tuijottamaan? Onneksi tosiaan aita kasvaa äkkiä ja onneksi teillä on ihana mökki.

    VastaaPoista
  20. Kyllä ne vain ovat 🤔
    Onneksi on mökki 🤗❤

    VastaaPoista