maanantai 20. kesäkuuta 2022

Metsä rinne kukkii

 Minä olen rakentanut tätä rinnettä muutamia vuosia ja viime vuonna se nytkähti eteenpäin taas jonkimmoisen verran . Sain istutettua syksyllä useita paikkoja kuntoon ja sain korotettua penkkejä ja näin lisää multatilaa . Käytin taas olemassa olevia kiviä hyödyksi . Kuvat eivät ole missään järjestyksessä ajan kanssa vaan olisi tarkoitus näyttää miten tämä rinne kukkii milloinkin . 


Istutin viime syksynä paljon erilaisia sammal-leimuja ja rikkoja seitsemän sininataa ja nämä värilliset kolme kuunliljaa. Tämä hieman paksumpi neulainen sammal-leimu kukkii nyt parhaimmillaan . Nyt myös hopeahärkki aloittelee kukintaa, siitä oikealla on kevätvuohenjuuri pehkoja kolme. 
Kolmen kuunliljan vieressä mikä ei nyt kuki oikein hyvin punaista sammal-leimua ja kuunliljojen alapuolella kahta erilaista rikkoa . 









Tämä lila sammal-leimu kukkii sensijaan vähän alempana ja siitä alempana samanväriset ristikit joidenka soisin lisääntyvän . 






Välillä yleiskuva että tiedetään missä mennään . 





Näistä oikealle molemmissa tasoissa on muunmuassa esikkoa ja jotain muuta .  


Pienen kivistä ladotun polun molemmin puolin kasvaa kolmessa osiossa rusettinukki ja valaisimen alla komeamaksaruohoja ja valkoista ripsureunaista neikkaa . 






Siitä siirrytään toiselle puolelle rinnettä kuten olen sanonut  nämä penkit on vielä vaiheessa koska penkkiä valmistuu samanaikaisesti useammassa paikassa . Alhaalla jälleen sammal-leimua tällä kertaa punaisena sitten siitä vasemmalle tulee tätä lisää koko penkin verran . Siitä ylempänä myös keskeneräistä . 



Sitten tuleekin kaksi graminea iiristä, tiarellaa ja keijunkukkaa jne.. 



Ihan viimeisenä kulmapenkissä kasvaa kuunliljaa ja rikkoa. Nämä rikot istutin myös syksyllä . 


Siitä ylempänä nauhuksia ja polku metsään ,  aitaan on tehty portti . 









Valkovuokkojen lehdet näkyy vielä leikkaamatta jääneiden iiriksien kukintojen välissä . Tämä yläosio on vielä työn alla ehkä syksyllä jatkan . 



Tässä seuraavassa kuvassa valkovuokot on juurikin täydessä kukassa keväällä aikaisemmin . 






Aita rajoittuu metsään mutta olen antanut mustikanvarpujen olla osana rinnepenkkiä  Muutamia sininatoja istutin ylätasoon ja jotain kivikkokasveja . Aika sekava postaus mutta näillä mennään 🤗







Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 



24 kommenttia:

  1. Siinähän oli ihan selevä punaanenlanka, mettärinne :) Ku jokaanen kasvi täyttää paikkansa, tuasta tuloo näyttävä istutusalue, koska nykki näyttää jo hyvältä. Käytännöllistä jakaa kivillä nuan isua aluetta. Helapottaa hoitua ja rajaa kasvia. Tuahon uppuaa kasvi poikineen. Oon monta kertaa yrittäny ristikkiä, eikä oo koskaa kauvaa viihtyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviä täällä on monenlaisia, luonnon kiviä toivoisin että olisi enemmän mutta nyt mennään näillä mitä on. Kasveja en ole ostanut kuin muutaman aikoinaan ja sitten olen jakanut ne. Saanut olen paljon ja ne myös jakanut. Ristikkiä minulla oli kotona ja siellä viihtyi hyvin.

      Poista
  2. Hieno rinne. Paljon menee kasveja tuonne, silti nyt jo näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onneksi en ole joutunut ostamaan kuin aikoinaan muutamia .

      Poista
  3. Hienot alueet teillä puutarhassa, ja kaunis rinne.

    VastaaPoista
  4. Todella ihanalta näyttää

    VastaaPoista
  5. Mustikat sopivat hyvin kasvamaan taustalle. Kivan näköistä muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin että turha niitä on poistaa , sopii hyvin kuvioon . Kiitos.

      Poista
  6. Näyttää hyvältä ja sopii tyyliltään hyvin tuonne metsän reunaan. Tosi kivalle näyttää jo nyt, saati sitten, kun kasvit vielä runsastuvat. Mukavaa juhannusviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä on kesken tämäkin . Kiitos mukavaa juhannusviikkoa myös sinne .

      Poista
  7. Katoin että kasvaako sinulla jättiputki myös,? sitä on hävitetty pois,silti sitä löytyy vieläkin, mm.veljeni vaimon mökin läheisyydessä kasvaa sitä, huomasin kun kävimme siellä.
    Muuten kaunis rauhallinen ympäristö sinulla.

    VastaaPoista
  8. Missä kuvassa olet jättiputkea huomannu ei pitäisi sitä meillä olla , mutta kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  9. Hei Nila!
    Oikein kivat istutukset. Paljon valkoista, on minun mieleen. Valkoinen ja vihreä yhdessä antaa rauhallisen kivan tunteen.
    Oikein Hyvää Juhannusta sinulle.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  10. Kiitos valkoinen on myös minun lempivärini.
    Kiitos oikein hyvää juhannusta myös sinulle.

    VastaaPoista
  11. ok.ylhäältä alkaen kaksikymmenes kuva, oik.sivussa, vähän samanlaiset lehdet kuin jättiputkella.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nauhus näkyy seuraavassa kuvassa paremmin 😄

      Poista
  12. Siitähän on tulossa oikein kivan näköinen alue. Tai on se kiva jo nytkin kun kauniit luonnonkivet näkyvät. Sammalleimut ja ristikit ovat myös kauniita ja sopivat hyvin kivien kanssa yhteen. Mustikka sopii minusta mainiosti aluskasviksi tuollaiselle luontoon rajoittuvalle alueelle. Antaisin itsekin mustikan olla kukkapenkissä, jos sitä sinne joskus ilmestyisi. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos luonnonkiviä meillä on valitettavasti vähän mutta kaikkea muuta kiveä täällä oli silloin tullessa vaikka mitä erilaisia olemme yrittäneet käyttää niitä moneen tarkoitukseen. Mustikat on minustakin hyvä taustalla ja kauniskin.
    Kiitos hyvää juhannusta myös sinne.

    VastaaPoista
  14. It is always a pleasure to see your wonderful garden through your photos. Nature always offers us so much color and beauty.
    Have a nice weekend.

    VastaaPoista