maanantai 28. marraskuuta 2022

Puutarha vuosi 2022

Tämän  puutarhavuoden 2022  katsauksen laittoi alulle Hiidenkiven puutarhan Minna  ja itse haaste minulle tuli Huopalinnun blogista ja Tutkimusmetsän blogista kiitos molemmille  .


 En mene tämän valmiin pohjan mukaan vaan vapaasti kirjoitellen  .



1= Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et koskaan ennen ole kokeillut ?

Nyt ei tule mitään erikoista mieleen kaikki menee vanhoja latuja pitkin  . Hei nyt taidan kuitenkin puhua palturia  . Kasvatin kurkkua osan omista siemenistä ja muutaman taimenen ostin kun kaikki siemenet eivät itäneet . Niin ja perunaa sangossa mutta kyllästyin ja istutin sen kuitenkin aika isona kasvulavaan .

Siinä se nöpöttää kasvulavan kulmassa myöhemmin istutimme suoraan lisää lavoihin  .


2= Pysyitkö viime tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa ?

Suunnitelmia tulee tehtyä useampiakin talven aikana mutta tilanteet muuttuu  , aina ei ole aikaa eikä rahaa toteuttaa kaikkia mitä haluaisi .

Minulla on näitä lumipalloheisiä  kolme kappaletta ja kukkivat kyllä hyvin tänäkin vuonna . Leikkaan joka vuosi alempia oksia pois ja harvennus leikkuuta teen myös . Olen saanut nämä alut anopilta pienenä alkuna  .


3= Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja ?

Kyllähän niitä tuli taas muutamia muunmuassa tämä pionin juurakko ja kaksi pensasmustikkaa naapureilta mutta enimmäkseen sipulikasveja syksyllä ja reservi istutukseen muutamia  kasvien vaihdossa . Niin ja vielä yksi toinen pioni talveksi kellariin  . Muutamia koristekirsikoita anopilta ja yksi jalosireeni alesta . Onneksi melkein kaikki olivat ilmaisia tai hyvässä alennuksessa .


 
Näitä on tässä kaksi mustikkaa antoivat satoa siirrosta huolimatta jonkinverran .


4= Menetitkö kasveja  ?

Kyllä , menetin moniakin jos tätä sanaa haluaa käyttää  😀 mutta oman käden kautta sanoakseni  . Annoin nimittäin lukemattomia kasveja hyvään uuteen kotiin ja olen siitä erittäin tyytyväinen .


Angervot ja kuunliljat on hyvä pari  .


5= Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi , mitä et ole vielä (kään) saanut ?


No niitä on useampia mutta päällimmäisenä se kasvihuone ja sitten kesäkeittiö  . Oletettavasti kasvihuone nytkähtää liikkeelle ensi vuonna kunhan keittiö remontti saadaan tehtyä keväällä mökille sisälle nyt kuitenkin .

Tämä Alppiruusu on minulle nimetön ja löytynyt täältä mökiltä sireeni aidan alta . Itseasiassa näitä on kaksi kappaletta  .


6= Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan kesästä 2022  ?

Kevättä saatiinkin odottaa pitkään mutta sitten se tulikin hetkessä . Kesäkuu oli kuuma ja kuiva kunnes siirryttiin heinäkuulle . Se oli aika sateinen ja kylmä . Elokuu melkein samankaltainen ja lopussa viileni todella radikaalisti  .


Kadetti kukki jo ensimmäisenä vuotena siirrosta  .





7=Mikä on suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna? 

Kasvattamani kurkut onnistuivat avomaalla loistavasti ja saatiin paljon hyvää tuoretta syötävää ja myös säilöön  . Perennapenkeissä sain järjestystä aikaiseksi . 


Raparperi tuppasi itsepäisesti kukkimaan vaikka kuinka niiden varsia katkoi  .


8=Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi? 

Ehkäpä edullisia raudotusverkkoja normaalin hintaisten lisäksi  . Ne kun on myös kallistunut ihan älyttömästi . Niistä saatiin/saadaan monta hyvää kehikkoa kärhöille  , pioneille ja hortensijoille .

Tässä penkissä kasvoi kasveja jopa viidessä kerroksessa nyt iirikset ja kurjenmiekat on poistuneet pionien takaa vain nämä siniset jäi omaan kerrokseensa . Tähän yritän saada jonkinlaisen laatta käytävän .



9=Tuliko tehtyä virhehankintoja ?
Nyt ei kyllä tainnut tulla mitään  .

Tämän Luppion olen kasvattanut itse siemenistä 

10= Mitä kasvi yllätti sinut positiivisesti? 

Minä kasvatin jonkinverran kasveja siemenistä ja niiden onnistuminen ilahduttaa  .



Tämän persian keltaruusun olen ostanut vuosia sitten ja siirrellyt sitä jo muutamia kertoja. Nyt se kukki aika runsaasti liekö syy kasvurauha 😛

11=Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi? 

No iirikset ja saksankurjenmiekat eivät kukkineet kumpikaan kovin hyvin tänä eikä viimevuonna . Nyt niillä on uusi kasvupaikka saa nähdä auttaako ? Sain tietää että ne tarvitsevat paljon aurinkoa juurilleen ja sitä ne eivät tässä kyseisessä paikassa enää saaneet  .

Pionit onnistuivat aukaista kukkansa tänä vuonna ilman sateita koska kesäkuu oli todella kuiva  .

12= Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi ?

Mitään budjettia ei ollut mutta näihin rautoihin ja hitsaus puikkoihin upposi muutamia satasia  . Myös sisävessan kalustukset veivät oman osuutensa  vaikka eivät puutarha juttuja olekkaan . Mutta sitä rahaa ei vaan ole joka paikkaan  .

Näistä kärhötuista olin enemmän kuin innostunut samoin näihin metallisiin kukkasiin mitkä eivät petä koskaan kukinta on varma  .

13 =Mitä opit? 

Opin että aina kannattaa yrittää  .


14 = Odotatko tulevaa/ alkanutta kasvukautta .....


Kyllä minä odotan mutta kuitenkin on hyvä vähän levätä ja tehdä muutakin mukavaa mitä ei sitten välttämättä enää kerkiä eikä haluakkaan  .


Haastan mukaan tähän kivaan haasteeseen .

Rakkautta ja maan antimia blogin Marketan 

Rantatalon puutarhassa  Tarjan  .



Käykäähän vinkkaamassa omasta postauksesta Minnalle  .



29 kommenttia:

  1. Nätti tuo penkki jossa korallikeijunkukat. Myös nuo ruosteiset tuet ovat nätit. Minunkin pitäisi keksiä jotain tukia ruusuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Me huomasimme että tämä raudotus verkko tai miksi niitä kutsutaan on erittäin hyvä tähän tarkoitukseen .

      Poista
  2. Upeita nuo keltaiset ruusut. Teidän pihalle kyllä sopisi kasvihuone oikein hyvin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos keltainen ei ole oikein minun värini ruusussa en tiedä miksi sen olen joskus ostanut mutta rumaksi en sitä voi sanoa kuitenkaan .
      Kasvihuone on ollut pitkään jo unelmana jospa se nyt ensi vuonna nytkähtäisi liikkeelle.
      Kiitos sitä samaa sinne .

      Poista
  3. Kiva katsaus menneeseen puutarhavuoteesi. Upea tuo siemenestä kasvattamasi luppio. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minusta tuo Luppion kasvutapa kukinta on jännä .

      Poista
  4. Paljon olet taas ennättänyt puuhata. Rehevän oloisia pionin juurakoita, niistä varmasti kukkii jo kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pionin juurakko oli kyllä iso annoin siitä myös hieman poiskin.

      Poista
  5. Ensi kesää taas odotellessa💚
    Todellakin nuo rautatuet ovat ihanat ja huippu hyvä keksintö. Upea puutarhan loisto on kuvissasi aina niin ilo silmälle.
    Olen aiempina vuosina sanonut,että en ole yhtään talvi tyyppiä. Mutta jotenkin olen nauttinut tästä loppuvuodesta ja on mitä odottaa taas kevättä ja kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rautaisista tuki jutuista minäkin pidän todella paljon ja toivottavasti saan niitä lisääkin ensi vuonna .
      Minä pidän paljon myös talvesta silloin minä lepään niinkuin puutarhanikin .

      Poista
  6. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! Kivan koosteen sait aikaiseksi kuluneesta kesästä. Ei ollut ihan unelmakesä säiden puolesta teilläkään mutta pionit sentään saivat kukkia poutasäässä toisin kuin täällä. Upeasti nuo iiriksetkin kukkivat tuolla tuijien väleissä. Jospa saisit sen kasvihuoneen vihdoin ensi vuonna. Pitkään sille onkin jo ollut paikka varattuna.
    Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  7. Mukavaa tähän haasteeseen oli osallistua. Pionit kukkivat kesäkuun lämmössä ja osa taisi saada vielä heinäkuussakin lämpöä mutta loppukesä ei ollut oikein lämmin .Tottakai oli päiviä milloin oli aurinkoista ja niin edelleen mutta kokonaisuus oli lattea .Jotkut kukat eivät kerkineet kukkia ollenkaan .
    Nuo takana olevat iirikset kyllä kukkivat hyvin mutta saa nähdä miten siirretyt sitten jatkossa .
    Toivon todella että kasvihuone nytkähtäisi edes jonkinverran liikkeelle. Pitkään olen sitä odottanut mutta kun aina on ollut tärkeämpiä projekteja.
    Kiitos kuin myös sinne .

    VastaaPoista
  8. Veit minut värikkyyteen, valoon ja lämpöön keskellä tätä harmaata päivää! Kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kehuista minäkin tunnen joskus jopa lämmön iholla kun katselen kuvia kesäajasta.

      Poista
  9. Oli kiva lukea sinun puutarhavuodestasi. Mahtava pioninjuurakko, tuosta varmaan saa hienoa kukintaa jo kesänä. Omat onnistuneet siemenkasvatukset totta tosiaan tuovat iloa. Raudan hinta on tosiaan noussut, huomasimme saman viime kesänä, kun piti jotain tarpeita ostaa lisää. Joka tapauksessa itse tehdyt kukkatuet ovat toimivia ja hyviä kaikin puolin.
    Oli kiva katsoa kuvasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Pioneja tuli taas lisää ja tosiaankin kellariin vielä yksi myöhään syksyllä . Kaikki rakennus tarpeet on noussut ihan älyttömästi .Lisää tukia saan toivottavasti lisää aineksia on nyt kuitenkin .

      Poista
  10. Mukava kooste kasvukaudestasi. Oikeastaan on melkoinen saavutus, että olet saanut mökkipihasi kukoistamaan runsaana ja monipuolisena, kun kuitenkin olette kaiken aikaa remontoineet rakennusta. Talvikauden lepo on ansaittua. Onpa aikaa tehdä muita asioita ja ladata itseään seuraavaa kasvukautta varten.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kiitos. Kyllä meillä on ollut monia vuosia monta projektia yhdellä kertaa menossa . Koti on myös remontoitu tässä sivussa. Oletkin ensimmäisiä kun sen on oivaltanut tarkoitan tuttavien keskuudessa ihmetellään usein miten kauan kestää .. Minä olen erittäin tyytyväinen tähän talvikauteen minä ja puutarha lepäämme .

    VastaaPoista
  13. Ihana Persian keltaruusu! Kyllä sinulla on taitoa kasvattaa mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Minä olen joskus tämän vuosia sitten ostanut ja nyt vasta on päässyt ilmeisesti hyvään kukkimis paikkaan .

      Poista
  14. Siemenkasvatuksien onnistuminen on aina ilon aihe ja varsinkin kun saa perennoja kasvatettua. Hyvä kooste kesästäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aika vähän kasvattanut perennoja siemenistä mutta jotain kuitenkin .Olen yleensä jakanut niitä ja siten saanut uutta kasvustoa .
      Kiitos tähän oli mukava paneutua .

      Poista
  15. Vau! Ihana katsaus puutarhavuoteesi 😊
    On kyllä näppärää, kun saa kasveja edullisesti tai jopa ilmaiseksi 🙂 ja mahtavaa, että olet onnistunut siemenkylvöissäsi! Minulla on vielä vähän oppimista koristekasvien ja perennojen kylvämisessä 🤭 En tiedä miksi, mutta onnistun paremmin hyötykasvien kanssa 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siemenkasvatuksessa saa todellakin reilusti kutakin lajia jos kylvökset onnistuu. Minä en halua pyöritellä niitä purkeissa vaan kaikki tapahtuu ulkona maassa .Tai ensin kasvulavassa ja sitten kun ovat itäneet ja hieman kasvaneet osan istutan sen jälkeen suoraan maahan osan istutan lavoihin jatkokasvua varten .Ei minullakaan mitään huippua tämä perennojen kasvatus ole mutta aina sitä jotain. Hyötykasveja en paljon esikasvata mutta kurkkuja ja kurpitsaa nyt ainakin .

      Poista