sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Tasenarsissi asetelmia ja vielä pöytäliinojen ompelua .




Tein kolme niinsanottua asetelmaa mökille , lasiruukkuihin jotka olin ostanut kirpparilta . Tein ne tasenarsisseista jotka poistin omista ruukuistaan ja leikkasin juuret lyhemmiksi  . Kävin omasta metsästä hakemassa vähän sammalta ja mustikanvarpua  . Laitoin sammaleet ruukunpohjalle ja mukulat sen päälle senjälkeen vielä vähän sammalta reunoille ja päälle  . 


Yhden ruukun laitoin Singer ompelukoneen päälle lyhdyn kaveriksi . Meillä jäi saunan seinälaatoista ylimääräisiä joten kolme laattaa laitettiin tähän uudeksi päällystäksi  . Laatat on helposti irrotettavissa kun emme kiinnittäneet niitä millään tavoin  . 

Kuten huomaatte kollaaseja on harjoiteltu täälläkin . Vielä on harjoiteltava todennäköisesti pitkään . Toiset kaksi päätyi lipaston päälle  .
Saimme kylkijäiseksi yhdestä kaupanteosta pari kangasta ja tein niistä mökille kolme pöytäliinaa . Minulla on yksi vanha pyöreä liina mitä käytän mallina minkä mukaan leikkaan seuraavat. Tässä minulla on kangas kaksinkerroin joten sain samalla kaksi liinaa leikattua kerralla . 


Ompelin aika leveän mustan vinokantin reunaan ja se tuli mökille sisälle . 




Toinen kangas oli samanlainen mutta vahapintainen sen kavensin vähän mutta ommellahan tätä ei tarvitse se oli sitämyöten valmis lasituksen sisällä olevan pöydän päälle  . No vähän reilumpikin se olisi voinut olla  . 





Keinua emme ole vielä siirtäneet ulkotilaan jos vaikka vielä tulee lunta ja räntää ja lasituksen verhot on edelleen kiinni pienillä nauloilla . Ja mattokin on vielä sisätiloissa . 


Neitoperhonen oli herännyt jostain ja ilmestyi meidän mökin lattialle .  Mies sanoi että anna sille sokerivettä ja minä laitoin sitä yhteen pullonkorkkiin  hanakasti kyllä sitä pitkään tunnusteli ja ilmeisesti myöskin "joi"  . 


Mutta tällaista tällä kertaa. 


Hyvää naistenpäivää. 





62 kommenttia:

  1. Kauniit asetelmat, mutta on tuossa kankaassakin kaunis väritys.
    Hyvää naistenpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  2. Keväiset kukka-asetelmat, joista on varmasti iloa pidemmäksi aikaa. Liinatkin ovat raikkaat.
    Hyvää naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, liinoja tulee vielä lisääkin ja nämä kankaat olivat ilmaisia mutta ei yhtään hassumpia. Hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  3. Kaunista naistenpäivää sinne myös. Kauniit nuo asetelmat, kiva kun on luontoa mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  4. Kivat liinat! Perhonen sai kaipaamaansa ravintoa, alkaa siis olla kevätaika, kun perhosetkin heräilevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, perhosia on ollut ennenkin mutta ei olla älytty antaa ennen sokerivettä, toivottavasti pärjää ja kevättä kohti.

      Poista
  5. Kuvat liinat ja upeat asetelmat. Ihanaa Naistenpäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  6. teillä on jo niin keväistä, kauniit kukka-asetelmat kuten pirteät liinatkin. oiva vinkki mieheltäsi, perhonenkin virkistyi sokeritankkauksen jälkeen varmaan.
    mukavaa naistenpäivän iltaa myös Sinulle Nila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja perhonen tosiaan tuntui virkistyvän tankkauksesta. Mukavaa naistenpäivää myös sinulle

      Poista
  7. Kauniit keväiset asetelmat.
    on se vaan kaunis tuo kangas!!!ihanan pirtsakka;)
    Mukavaa sunnuntaita! ja Ihanaa Naistenpäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi, kangas on pirtsakka ja hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  8. Kaunista ja raikasta. Ihanan näköistä 💚
    Kävin juuri pihatöissä. Tuntuu että kevät on tulossa. 🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pihatyötä on ilo tehdä näin kauniissa sunnuntaissa. Kevät on tulossa. 🤗

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivää myös sinulle.

      Poista
  10. Tulipa mukavat liinat ja niin kauniit asetelmat - hieno lasiastiat olet löytänytkin! Perhonen oli varmaan onnellinen sokeriherkusta, sai voimaa jatkaa kevääseen asti.

    Mukavaa Naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, liinakankaat olivat ilmaisia ja aika pirteän väriset. Lasiastiat olivat myös minun mieleeni niillä saa kivasti muitakin asetelmia tarpeen mukaan. Toivottavasti perhonen sai voimaa vielä en sitä ulos päästänyt. Mukavaa naistenpäivän iltaa myös sinne.

      Poista
  11. Tosi kivat liinat.
    Hyvää naistenpäivän jatkoa sinulle. 🌼🌼🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivän iltaa sinulle ❤

      Poista
  12. Everything so beautiful !!!
    I loved the arrangements you made for the glass pots.
    The tablecloths are very beautiful.
    What a beautiful butterfly visited you
    Happy woman's Day
    Hugs and all the best

    VastaaPoista
  13. Kauniisti kevättä mökille! Olipa kiva kun perhonen sai välipalaa, jospa menisi vielä horrostamaan vähän lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa todella nähdä miten sen perhosen käy. Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle.

      Poista
  14. Harmittaa kun katselen sun ihania asetelmiasi, ei ne vaan kun itse unohdin ostaa kukkia
    tänne kotiin. No mulla palaa vielä kynttilät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja kynttilät on aina ihania polttaa. Mukavaa naistenpäivän iltaa.

      Poista
  15. Kauniit asetelmat ja ihana neitoperhonen. Vielä en ole yhtään perhosta tänä keväänä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, no ulkona en ole minäkään yhtään perhosta nähnyt.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää naistenpäivän iltaa.

      Poista
  17. Hyvää naistenpäivää. Uskomaton luonto. Ei perhosten tarvisi vielä herätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, perhosta en vielä päästänyt ulos. Luin jostain että ne pystyy kehittämään etanoolia horrosajanjakson aikana. Onkohan näin ❓

      Poista
  18. Kivat asetelmat kotoosista raaka-aineesta. Tua pöytäliina sopiis meillekki :) Mukavaa viikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pöytäliinat on kyllä aika räväkän väriset mutta silti minusta pirteät.

      Poista
  19. Aivan ihania nuo asetelmat ja niin kivannäköinen tuo pöytäliina, kaunis kuosi! Naisten päivää on vielä hetki jäljellä, joten hyvää naistenpäivää:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa alkavaa viikkoa myös sinne.

      Poista
  20. Those are very beautiful setups right there.I love the printed table cloths too,They look fancy.

    VastaaPoista
  21. Kauniit asetelmat! Eilen tein pihahommia ja mietin, joko voisi ostaa kevätkukkia kun on niin lämmintä. Mies yritti toppuutella. No, kuistilla tuommoset asetelmat hivelisivät silmää jo...

    Mukavaa kevätviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä monikin kevätkukka pärjää ainakin. Yöllä oli pakkasta kun oltiin mökillä mutta ei ne ollut moksiskaan. Tosin ne olivat terassin lasituksen sisällä.

      Poista
  22. Kiitos sinulle ja hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  23. Asetelmat ovat todella tyylikkäät. Hieno idea, ehkä itsekin pian innostun värkkäilemään jotain. Pöytäliina on niin piristävän värinen ja sopii hyvin mökillenne.

    VastaaPoista
  24. Kiitos sinulle sanoistasi, ei muuta kuin väsäilemään ja värkkäilemään jotain. Pöytäliinoissa on piristävät värit ja mökkielämään sopivat.

    VastaaPoista
  25. Mökki ja mökkeilijät alkaa valmistautua kevät/kesään :)
    osasit kesyttää perhosen!

    VastaaPoista
  26. Kauniita asetelmia. Onpa ollut aikaisin perhonen liikkeellä
    kun on vasta maaliskuu. Hyvä idea antaa sokerivetttä,en ole tiennytkään siitä.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  27. Kiitos, kyllä perhonen on nyt varhain liikkeellä se lenteli jo viikko sitten mökin sisällä. Oli ihan kun kuollut kun tulimme viikonpäästä eli viime perjantaina mutta kun laitoimme lämmitystä se kummasti piristyi ja silloin mies sanoi että anna sille vähän sokerivettä. Sinne se jäi toivottavasti on vielä hengissä kun mennään taas perjantaina. Hyvää alkavaa viikkoa myös sinne,

    VastaaPoista
  28. Kauniit asetelmat ja liinat on pirteitä väreiltään! Aikasessa on perhonenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja perhonen on aikaisessa tietää että kevät on juuri kohta.

      Poista
  29. Hieno keksintö nuo kosteutta kestävät laatat Singerin kannella.
    Upeat asetelmat <3
    Näppärästi pyöräytit uusia liinoja.
    Kevät taitaa olla etuajassa, kun jo perhosetkin ovat liikenteessä.
    Oikein ihanaa tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatat kun sattumalta olivat juuri sopivan kokoisiakin ja saa tarvittaessa myös pois.
      Kiitos sinulle kehuista ja kevät on tullut perhosen mielestä.
      Oikein ihanaa viikkoa myös sinne teille kaikille.

      Poista
  30. Onpa kauniita asetelmia. Voi juku, että ihan perhonen jo tähän aikaan. On maailman kirjat sekaisin siltäkin osin. Kauniita liinoja :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä perhosta oli mukava katsella mutta vähän säälitti että onkohan nyt kuitenkaan vielä niiden aika. Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  31. Söpöt asetelmat! Perhoselle tuli sokerivesi tarpeeseen. Olipa hyvä, että olitte mökillä juuri silloin kun perhonen heräsi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, perhon heräsi kyllä viikko sitten ennenkuin viimekerralla annoimme sille sokerivettä. Mukavaa viikkoa.

      Poista
  32. Hei Nila!
    Onpa ihana lomapaikka. Kauniita asetelmia. Toivottavasti perhonen men takaisin talviunille.
    Oikein kivaa viikkoa sinulle /Marika

    VastaaPoista
  33. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
  34. Kiitos Nila viestistäsi blogissani, kiva kun saa uusia ystäviä ja kiitos kutsusta.
    Oikein viehättävä blogi sinulla ja suunnattoman paljon kaikkea mikä kiinnostaa myös minua. Narsissi-istutukset on kauniit näissä läpinäkyvissä ruukuissa. Sammalkin tulee ihanasti esille. Pöytäliinoilla sait raikkautta ulkoterassille. Vähän kyllä vielä arveluttaa mattojen ym. tekstiilien vienti ulos mutta lasitus antaa suojaa lumisateelta. Ihana tuo varhain talviuniltaan herännyt perhonen. Hyvä kun virkistit sen alkavaa kevättä. Taidan piipahtaa toistekin täällä, niin viihtyisää on luonasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  35. Kauniit liinat! Minulla oli aikanaan kaksi soikeaa pöytää, joihin oli hankala löytää pöytäliinoja. Samalla tavoin kuin sinä käytin yhtä liinaa mallina ja leikkasin sitten uusia. Soikeat liinat tuntuvat olevan oikein kiven alla.

    Nuo asetelmat ovat todella kauniita. Sinulla on silmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pyöreitä liinoja kyllä on mutta ovat niin kalliita. Malli kun on niin voi itsekin nämä tehdä.
      Kiitos kehuista ja vierailusta.

      Poista