lauantai 29. huhtikuuta 2023

Jestas mitä esikkoja .

  Nyt alkaa kohta olla esikkojen kulta aikaa niinsanotusti  . 


Ostin syksyllä tämän punaisen palloesikon ja jaoin sen useampaan osaan  ja nämä kukkivatkin jo ihan kivasti  . Samoin tämän valkoisen ostin ja jaoin sen myös mutta ihmettelen mistä tämä on tähän kohtaan tullut? näillä on oma kohta kylläkin tässä penkissä  . Olen joskus siemenestä kasvattanut näitä vaalempia liloja ja tämä on yksi niiden jälkeläisistä  .



Jos ostan esikkoja niin ostan yleensä vain yhden ja alennusmyynnistä ja laitan sen likomaan veteen kun se on lionnut parikin päivää  erottelen niitä   . Näin minusta ne irtoaa paremmin toisistaan niiden juuret kun on usein niin kippurassa  .






Tämä esikko on aikainen kukkija ja lakastuu kun toiset vasta aloittelee  . Olen ostanut tämän myös pienenä alkuna Tÿrin mummulta  .





Tämän valkoisen olen joskus ostanut myös Tÿristä ja se on levinnyt mukaviksi mättäiksi ja ole siitä jokusen alun myös antanutkin . Tässä vielä muutamia mitkä ilahduttaa  nyt kukinnallaan  . 



Matkanvarrella mökille viikko sitten näsiät oli kukassa voi olla että ovat jo lopettaneet  . Niitä on molemmin puolin tietä laajat esiintymät  . Kaunista katseltavaa joka vuosi  .




Mutta tällaista tällä kertaa. 
Hyvää Vappua .

38 kommenttia:

  1. Hienot esikkomättäät. Meillä esikot aloittelevat, viileät säät vain tekivät sen, että pitävät nyt kukkanuppujaan tiukemmin supussa. Kestää toki sitten kukinta kauemmmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osa esikoista availee täälläkin vasta nuppujaan viileätä on ollut täälläkin .

      Poista
  2. Ihanat esikot ja ihanan paljon sinulla on niitä.
    Kivaa vappuviikonloppua sinulle Nila vielä uudestaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niitä on vielä huomattavasti enemmän mitä nyt kuvasin .
      Kiitos vappu meni sairastaessa .

      Poista
  3. Hurjan kauniita esikkomättäitä. Ne selvästi viihtyvät hoidossasi.
    Nyt toivon löytäneeni vihdoin oikean paikan viime vuonna hankkimalleni palloesikolle, joka kukkii parhaillaan myös kauniisti.
    Hyvää vappua myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niitä riittää vielä muuallakin kuvattavaksi kunhan pääsevät kukkaan . Toivottavasti palloesikkosi viihtyy ja tekee siemeniä.
      Kiitos vappu meni sairastaessa .

      Poista
  4. Waude!
    Miten kauniit esikot ja miten upean väriä ja noin valtavasti🌸
    Kyllä teillä on silmäniloja mökillä.
    Ihanaa vappua🎉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä pidän esikoista erittäin paljon ja niitä löytyy kyllä paljon lisääkin .
      Vappu meni sairastaessa .

      Poista
  5. Ihanat näsiät! Ja esikot! Jos sinä olet minulle kateellinen tarhajouluruusuista, olen minä sinulle kateellinen näistä esikoista. Minulla niistä viihtyy vain harva. Palloesikoita olen istuttanut moneen kertaan, aina ne kuolevat, vaikka millaiseen paikkaan laittaisi. Onneksi on kumminkin joitakin esikoita, jotka viihtyvät, mutta niin kovasti haluaisin noita kaikkia monenlaisia :-D Onneksi voin sujuvasti ihailla niitä sinun blogissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiät on vaan niin kauniita ja ne näkyy tielle asti . Me pysäytämne aina auton ja ihailemme niiden kauneutta.
      Esikoissa todella löytyy lisääkin kunhan aloittavat kukinnan muuallakin .
      Kummallista se on kun kaikki eivät viihdy kaikissa paikoissa mutta onneksi niitä voi todella ihailla muiden blogeissa .

      Poista
  6. Onpa upeat näsiät, omani ovat pienet rimpulat. Ehkä ne siitä vahvistuvat. Kauniit esikot, hyvin olet saanut ne lisääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole mökillä näsiää ihailen vaan mökkitien varrella olevia ja niitä on runsaasti .
      Esikot kyllä viihtyy meidän mökillä .

      Poista
  7. On jo kunnon mättäät esikoita sinulla ihasteltavana. Jännitän taas omien siemenkasvatusteni puolesta tuleeko tälle vuodelle kukkia ja minkälaisia. Siemensekoituksesta kun kasvattaa niin vähän kuin joulu olisi viimein nähdessään avautuvan kukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot on kasvanut jo suuria mättäitä ja suurimmalla osalla ei ole jakamis tarvetta enään . Joitakin uusia lajikkeita voisi vielä ottaa .
      Siemen kasvatus on jännää puuhaa .

      Poista
  8. Ihan mahtavia esikkomättäitä! Täynnä kukkia ja monta vierekkäin samalla alueella. Näsiä näyttää myös kauniilta, minulla sitä ei löydykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohta alkaa kukkimaan myös muuallakin penkeissä .
      Näsiää minäkin ihailen vain mökkitien varressa .

      Poista
  9. Niinpä, jestas mikä määrä kauniita erilaisia esikoita! Minun yllätyspihalla eivät esikot vielä kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitähän riittää vielä muissakin penkeissä mikä on todella ihanaa .Mukavaa kun sinulla kuitenkin on niitä .

      Poista
  10. Hei Nila!
    Hienosti kukkii sinulla. Nuo palloesikot on kauniit, minulla yleensä ei jää pitkäksi aikaa.
    Oikein Hyvää Vappua!
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palloesikot kuten muutkin on kyllä todella kauniita. Harmillista jos sinulla eivät menesty .
      Meillä vappu meni sairastaessa .

      Poista
  11. On kyllä piha täynnä esikoiden upeita väripilkkuja! Sinulta vuosi sitten saamani ovat myös aloittaneet kukintansa. Toivottavasti viihtyvät.
    Iloista vappua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot alkavat kukkimaan myös muissa penkeissä joten iloa riittää . Mukavaa kuultavaa että esikot on kotiutuneet sinne teidän puutarhaan .
      Meillä ilo oli vähäistä kun sairastuttiin molemmat .

      Poista
  12. Ihania esikoita! Sopivat mainiosti vappukukiksi. Täällä eivät vielä ole lähellekään kukassa, ensimmäisissä vasta näkyy jotain nupun alkua. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sopivat hyvinkin. Meillä on myös melkein kaikki vaiheessa mutta hyvä jos nuppua jo näkyy .
      Vappu meni sairastaessa .

      Poista
  13. Ihania esikoita! Ja tosi runsaasti kukkivat 🤩 minulla vasta työntyvät ylös maasta 🤭
    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohta ne siellä sinullakin kukkivat.
      Vappu meni sairastaessa .

      Poista
  14. Otsikko kertoi kaiken, vau mitä esikkoja. Hyvää Vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olen samaa mieltä .
      Vappu meni sairastaessa .

      Poista
  15. Aivan hurmaavan kauniita.
    Mukavaa Vappua Sinulle

    VastaaPoista
  16. Iloa Valpuriin!
    Siellä on jo kukkaloisto hyvässä kasvussa.

    VastaaPoista
  17. Paljon on ihania kukkia. Iloista vappua!

    VastaaPoista
  18. Hauskaa vappua sinullekin. Miten kauniita esikoita.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Vappu meni sairastaessa .

    VastaaPoista