lauantai 23. maaliskuuta 2024

Vaihdoin tomaatin salkoruuusun istutuksia .

 

Nyt vihdoin istutin tomaatin siemeniä  . Täällä on minua innostuttu kuitenkin kokeilemaan lasituksen sisällä jotain tomaatti lajiketta vaikka sitä kasvihuonetta ei ole vielä . Olen hieman yllytyshullu joten yllytyksestä toimiin . Minulla oli kotona pari purkkia mihin istuttaa . Istutin yhden Lille Lisen ja kaksi Yellow Canaryn siementä . Eli yhteensä kolme en ollut mitenkään raju tässä vaiheessa  .



Ostin Rustasta perliittiä ja vermikuliittiä . Ne maksoi siellä vain 3.19 e kappale  . Olivat- 20 % mutta silti normaali hinnassakin halvempia kuin muualla . Minusta todella edullinen , edellisen kerran kun kävin siellä niin ei ollut vielä myynnissä  .


Toimme mökiltä yhden ison styroksi kala laatikon minkä yksi kaverini toi työpaikaltaan . Huomaa että siinä on kulmissa molemmissa päissä reiät ..Sain tämän idean Puutarhan Lumon  blogista Gruunuvuokolta  , kiitos. 


Multa pusseja ostettiin Rustasta samalla kertaa tätä varten  olivat myös tarjouksessa. No ei ne kaikki mennyt 😀 . Nämä pienemmät pussit on siitä mukavia että minunkin on helppo niitä käsitellä .



Kukkamultaa alle  perliittiä ja vermikuliittiä sekaan  sekoitus ja möyhennys pikkukuokalla varovasti  . Sitten kastelin kuumalla kiehuvalla vedellä  . Puutarha ohjelmassa oli että niin tehdessä harsosääsken toukat kuolevat ....kokeiltu on . Toisen vinkin  luin jostain että laittaa perunan siivuja multaan ja "kokee" ne päivittäin ja laittaa uudet jos niihin on tullut toukkia . Kuulemma toukat tykkää perunasta . Tämän teen myös myöhemmin  . Toukat kuulemma kuoriutuu 3- 5 päivän kuluttua . Eli perunat ensi viikolla  🥔 . Minulla tosin ei ole ollut koskaan harsosääskiä mutta.....

Senjälkeen taas multaa kerros ja perliittiä ja vermikuliittiä sekaan uusi möyhennys ja sekoitus  , kuumalla kastelu  . Päälle kerros taimimultaa ja kuumalla kastelu. Huomaatte että tässä on reilu multatila yhteensä. Riittää kasvutilaa siihen saakka kun pääsevät penkkiin .


Tein tämän meidän pienessä eteisessä siksi että siinä on laatta lattia jos vettä vahingossa tulisi  . Mutta ei tullut  .


Gruunuvuokko lähetti ylläri kiitokseksi lähettämistäni esikon siemenistä tällaisen ihanan salkoruusu sekoituksen ja omia kerämiään sametti kukan siemeniä . Kiitos .❤️ .

Tässä on vaikka mitä ihania värejä . Toivottavasti onnistun kasvatuksessa .

Okei siis siementen kimppuun.  Luin pussista että niitä kannattaa liottaa yön yli  ..näin tein . Kylvin yhteensä 29 siementä eli kaikki mitä pussissa oli  . Multa oli hyvän tasaisen kosteaa ja myös hieman lämmintä.  Ennen kylvöksiä pidin kantta hetken päällä että kosteus tasoittuu .  Laitoin vielä vermikuliittiä lopuksi  päälle siihen asti mihin olin kylvöksiä tehnyt .  Loppuun tulee samettikukkia ja katsotaan mitä muuta  . Aion istuttaa ne pinseteillä sopiviin välein ettei tarvitse harventaa  . Pinsetit jäi mökille joten se on sunnuntai illan hommia  . Jätän kannen päälle mutta hieman raollaan kun olemme mökillä . Tämän vien sitten pääsiäisenä mökille joten on sopivasti oven edessä. 😀 .




Nyt kaipaan helkkaristi tseppejä kiiiitooos ❤️ .

39 kommenttia:

  1. Minulla on keittiön ikkunalaudalla maitopurkkeja täytettynä tavallisella mullalla ja niihin pilkoin kaupan minitomaatteja, hyvin ovat lähteneet kasvuun. Ei mikään kaunis näky, mutta kesällä pääsevät kuumalle terassille ja saan taas makeita omia tomaatteja poimia. Hyvin ovat joka vuosi kasvaneet.
    Voi miten kaunis on salkoruusu. Täytyy kytätä jos jossain näkisin siemeniä. Samettikukan siemenet keräsinkin viime syksynä itseltä talteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitopurkit on hyviä kasvatukseen . Toivottavasti minunkin tomaatit itää .
      Salkoruusua olen joskus vuosia sitten kasvattanut ja nyt .

      Poista
  2. I liked the post and I'm following! Spring preparations!

    VastaaPoista
  3. Lasitettu parveke on varmasti ihan hyvä tomaattien kasvatukseen ja vastaa pitkälti kasvihuoneen olosuhteita.
    Minulle oli ihan uusi juttu tuo salkoruusun siemenien liotus ennen kylvöä. Itse olen kylvänyt siemenet suoraan multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä yritän nyt näillä kolmella siemenellä jos itävät.
      Luin sen pussin selostuksesta että olisi hyvä liottaa . Kaikki siemenet varmaan on itänyt . Tosin en ole laskenut

      Poista
  4. Olet ahkera koti-puutarhuri! Täällä kaikki jää taas puutarhamyymälöiden taimien varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minä kovin paljon laita mutta jotain pitää jossain vaiheessa kylvää kuten kurkku ja kesäkurpitsa . Puutarha myymälöistä saa varmasti yhtä hyviä .😀 ,

      Poista
  5. Salkoruusuja on kyllä komeimpia kukkijoita, mitä tiedän. Viime vuonna ostin taimen ja vähällä vaivalla kukkapenkki sai kuningattaren. Kokeilen tänä vuonna siemenestä 🤗
    Kiitos vinkeistä 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vuosia sitten kasvattanut ja nyt . Siemenet on itänyt hyvin toivottavasti jatko kasvatus onnistuu .
      Minä olen aika huono tässä asiassa mutta jos näistä minun tiedoista on apua niin hyvä 😀 .

      Poista
  6. Ehdottomasti toivon sinulle kaikkiin kylvöihin hyvää myötätuulta. Kasvakoon sinulle maukkaita tomaatteja ja kauniita kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kiitos tämä auttoi jo kummasti. Salkoruusut on itänyt mutta tomaatit ei .

      Poista
  7. Mukavan kerrottuja ja hienon värisiä salkoruusuja tulossa. Toivottavasti kylvöt onnistuvat todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä toivon minäkin kun kerran on vaivaa nähnyt 😀 .

      Poista
  8. Tsemppejä rohkenen lähettää, vaikka omat kasvatukseni eivät minun tsempeilläni juuri hetkahdakaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jospa sinun tarvitseekin myös muiden tsemppausta joten samat sinne 😀 .

      Poista
  9. Olen monena vuonna kasvattanut lasitetulla parvekkeella tomaattia hyvällä menestyksellä. Ne kasvavat tavallisissa isoissa altakastelu ruukuissa., niin pärjäävät hyvin vaikka mökkiviikonlopun yli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksiesi kertomisesta se kannustaa kyllä mutta tomaatit ei vielä ole edes itänyt .
      Minulla kasvaa voi sanoa kaikki mitä on mökillä altakastelu ruukuissa paitsi tietysti ne mitkä on maassa . Voi huoletta jättää jopa viikoksi kun on reissussa ja vie varjoon .

      Poista
  10. Aivan ihastuttavia nuo kerrotut salkoruusut.
    Ihanaa Palmusunnuntaita Sinulle.

    VastaaPoista
  11. Kaikkea hyvää kylvöillesi ja toivotaan, ettei niitä harsosääskiä olisi! Varsinaiseen multaan kannattaa sekoittaa ladattua biohiiltä, se toimii kastelukiteiden tavoin eli harventaa kastelukertoja. Lasitettu parveke varmasti korvaa kasvihuoneen.
    Mukavaa Palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ . Pitää tuohon biohiileen tutustua lisää . Toivottavasti harsosääskiltä välttyisin ei minulla tosin koskaan ole tainnut olla edes .
      Lasituksen sisälle pääsevät kokeiluun .
      Kiitos ja hyvää pääsiäisen aikaa 😀 .

      Poista
  12. Stryrox-laatikot on hyviä. Itselläni on tosin vain sellaisia ihan matalia. Sinulla oleva korkea on ihan deluxe-mallia. Valmistelu näyttää hyvältä. Varmasti onnistuu kylvöt. Kukkiiko salkoruusu ensimmäisenä vuonna, jos sen kylvää siemenestä? Tilasin joskus verkkokaupasta salkoruusun taimia, niitä sellaisia mikrolisättyjä minitaimia. Kasvoivat hyvin ja kukkivat todella upeasti. Otin kyllä siemeniä talteen, mutta jotain meni varmastikin vikaan, sillä ne eivät itäneet lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Styroksi bokseja kannattaa kysyä kalatiskiltä .
      Olen lukenut että salkoruusu saattaa kukkia jo eka vuonna jos on kylvetty tarpeeksi ajoissa . Mikä on tarpeeksi ajoissa en tiedä mutta kukkii ainakin seuraavana vuonna .
      Voihan olla että siemenet eivät olleet kypsiä ?

      Poista
  13. Paljon tsemppejä sinulle että puutarha kesällä kukoistaa eikä tule niitä toukkia.Minulla ei parveketta mutta toisen huoneen ikkunan takana sellainen taso missä.olen kasvattanut hieman kirsikkatomaatteja aurinkoinen paikka.Ihan vain mullalla ja tosi pienimuotoista kun ei sinne paljon mahdu kasvatettavaksi ,mutta helmikuussa tuli 20 tosi makeaa kirsikkatomaattia.Nyt on uudet taimet kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teillä on sellainen ilma että helkuussa saa jo omia tomaatteja ...Ihanaa.
      Toivottavasti sinun taimesi tuottavat tänäkin vuonna herkkuja .😀 .

      Poista
  14. Onnistumisen iloa toivotaan kylyvöksillesi. Samoja salkoruusuja miullakin on kasvamassa, hyvin itivät. Ihania ovat kukkiessaan. Vielä ei oo harsosääskejä meillä näkyny. Kelta-ansat on kyllä varuilta jo roikkumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla että sinulla on samoja tulemassa . Näet jos epäonnistun voin ihailla näitä sinun blogissasi .
      Toivottavasti emme saa harsosääskiä .😀 .

      Poista
  15. Hei Nila!
    Varmaan onnistuu. Olin juuri kuuntelemassa eri luentoja messuilla. Vähän eri ideoita riippuen kuka ne esittää. Olen laittanut noita tuplia salkoruusuja, ja toivon että ne pärjää hyvin. Tomaatin siemenet aijon kylvää nyt tällä viikolla. Minulla ei ole mitään hyvää paikkaa niille joten ne saa olla täällä sisällä.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kiva kuulla että sinullakin on näitä kasvamassa . Tomaatin kokeilua nyt tässä ja parvekkeelle lasituksen sisälle menevät jossain vaiheessa .😀 .

    VastaaPoista
  18. Näinkö aikaisin tomaatit kylvetään? Ilmankos en ole onnistunut. Aivan ihania Salkoruusuja. Täytyy kokeilla niitäkin. Kiitos muuten vuonankaali-postauksestasi. Tein kuten kirjoitit ja nyt minulla ovat itäneet. Hienoa ja kiitos vielä. Luen tarkkaan mitä kokemuksistasi kirjoitat, saan vinkkejä ja oppia. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  19. Toiset kylvää vielä paljon aikaisemmin mutta kun ei ole sitä kasvihuonetta ja alunperin minun ei pitänyt niitä edes istuttaa tänä vuonna .
    Oleppa hyvä vaan mukavaa kun voi jossain auttaa ja olla hyödyksi .❤️ .
    Kiitos samoin sinne sinulle Hyvää pääsiäistä .

    VastaaPoista
  20. Ihan varmaan onnistuu kylvösi kun noin huolella olet niihin panostanut. Harsosääskiä oli viime vuonna jossain multaerässä ihan hirmuisesti. Edellisen syksyn säät olivat ilmeisesti suosiollisia ja aikuiset munivat oikein joukolla säkkeihin jo ennen kauppoihin vientiä. Onneksi vastaavanlaisia joukkoesiintymiä ei ole joka vuosi.
    Harsosääskistä pääsee eroon myös niin, että laittaa multasäkit talvella ulos niin, että jäätyvät kunnolla. Sitten tuo viikoksi tai pariksi sisälle, jotta mullassa mahdollisesti olevat munat kuoriutuvat ja vie säkit vielä uudelleen pakkaseen. Munat kun kestävät jäätymistä toisin kuin toukat. Sitten pitäisi olla turvallista multaa käyttää. Itse tein tänä vuonna niin eikä ole toistaiseksi tullut harsosääskiä muista kuin kaupan ruukkuyrteistä. Kiehuva vesi on toki nopeampi tapa mutta se voi kai tappaa mullasta myös hyötymikrobeja, minkä lisäksi menee energiaa veden lämmittämiseen. Jäädyttäminen tosin vaatii sen, että on älynnyt hankkia mullat silloin kun ulkona on vielä pakkaskeliä :D
    Joka tapauksessa reipasta itämistä ja kasvua kylvöksillesi! Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  21. Hyvin ovat itäneet. Harsosääskiä minulla ei ole koskaan ollut mutta kauhistuin jos vaikka tulisi . Tein säkeille juurikin näin kuten kirjoitit mutta lisäksi nämä omat jutut . Siinä Ruotsalaisessa puutarha ohjelmassa kastelivat kuumalla vedellä . Ei kai siihen kovin paljon kuitenkaan energiaa mennyt kun veden lämmitin 😀 .
    Kiitos tsemppauksesta .

    VastaaPoista